Veistos 2, kipsiä.

Riku Riipan veistoksia Vanhalla paloasemalla 26.11. saakka ja sen jälkeen osana joulunäyttelyä 22.12. saakka.Ensisilmäyksellä näyttely saa aikaa deja vu -kokemuksen. Olenko nähnyt nämä jossain museossa läntisen kulttuurin varhaisvaiheitten osastolla? Teokset ovat frontaalisia, suoraan edestäpäin, kuten Kreikan arkaaisella kaudella. Niiden muotokieli on niukkaa ja eleetöntä.

Veistoksilla on vain numerot, joten katsoja pääsee luomaan itse niille persoonallisuuden. Leimallista on sulkeutuneisuus, kääntyminen sisäänpäin.

Riku Riippa on luonut oman ihmistyyppinsä, kaitakasvoisen, venytetyn hahmon. Ilme kätkee tunnetilan, suu ei aukea puheeseen eikä katse hae kontaktia. Figuurit ovat vaiti. Filosofisesti kyse voi olla oikeudesta kuunnella oman sisimpänsä liikkeitä. Vähän surumielisiäkin ne ovat, Giacomettin langanlaihojen hahmojen tapaan. Aktiivinen on teos 7, joka on koukistanut kätensä anovaan asentoon tai vain näyttääkseen avoimet, vioittuneet kämmenensä.

Kuvanveistäjä on Kain Tapperin oppilaita, mikä näkyy pintakäsittelyn ja patinoinnin merkityksessä. Käden kosketus näkyy raappeina ja painalluksina. Patina luo mielikuvan, että veistokset ovat olleet maahan hautautuneina tai hylättyinä. Ne ovat kohdanneet löytäjänsä, joka on hellästi puhdistanut ne ja silotellut rosoja ja halkeamia. Muodon kiinteys on myös yhteistä mestari Tapperin kanssa.

Veistäjä sanoo tehneensä rikkonaisia veistoksia. Torsolla on pitkät perinteet, eikä aina ole kyse teoksen särkymisestä ajan ankarassa käsittelyssä. Jonkin osan poisjättäminen houkuttaa psykologisiin tulkintoihin, mutta voi myös olla näkyvän osan korostamista, huomion suuntaamista haluttuun. Riku Riippa kääntää katseen joskus korvien seutuun, nenänpieliin, jykeviin hartioihin tahi hieman painuneeseen keskivartaloon. Ihmiskehon ilmaisuvoima on moninaista tarkkaan näkijälle.

Leena-Riitta Salminen