Punainen muunnelma (1968).

Sinikka Kurkisen näyttely Kouvolan taidemuseo Poikilossa 15.4.2012 saakka.Viisauksista jälkiviisaus on viheliäisimpiä. Miksi taiteilija Sinikka Kurkinen ei ole saanut vielä suurempaa tunnettuutta, vaikka on mestariluokkaa? Menneenä kesänä hän sai onneksi Salmelassa paikkansa klassikkojen rinnalla.

Taiteellisen linjan löytyminen on ollut Kurkiselle johdonmukainen prosessi. Kubistisissa 50-luvun teoksissa näyttäytyvät jo vahva rytmitaju ja rohkeat pelkistykset. Sitten ilmaisu roihahtaa informalistiseen vapauteen ja väri saa pääroolin. Taiteilija on kiinni ajassa. Viitteet figuuriin katoavat ja tilalle tulevat makroa ja mikroa sekoittavat näyt. Espanjalaisaiheet hehkuvat kuin kuuma laava. Pyörteinen liike huumaa kiihkeydellään.

Näyttelyn avainteoksia on Tapahtuma ylhäällä -triptyykki 60-luvun puolivälistä. Siinä kiteytyvät energisen voimavirran perustekijät: sommittelun rohkeus ja estoton värihurmio, joka ammentaa syvistä tunnekokemuksista.

Taiteilija on uskollinen abstraktiolle ja kypsyttää ilmaisunsa värimaalauksiin, jotka rakentuvat asteittaisille siirtymille ja tilallisille seikkailuretkille lempeän konstruktivismin hengessä. Syntyy mielentilan arkkitehtuuria, aineksinaan salaperäiset sopukat, tihentymät ja valon liikahdukset.

Se, ollaanko veden alla, lehvästön katveessa vai mainosvalojen houkutuksissa, on toisarvoinen kysymys. Maalaukset ovat visuaalista musiikkia, konserttoja eri soittimien lukemattomille vivahteille.

Työskentelytapaa kuvittelee ensin etukäteissuunnitelluksi. Mutta sitä taitaakin ohjata intuitio, joka purkautuu yhtä luonnollisesti kuin lanka kerältä. Vallitseva jännite on usein avautumisen ja sulkeutumisen vastavuoroisuudessa. Tapahtumisen näyttämö on avaruudellinen tila, tyven hiljaisuus, johon kenties lankeaa viisto valo ja loittonee varjoon.

Teoksista voi lukea myös aineellisuuden ja aineettomuuden rajankäyntiä. Taipuvat tasot, viuhkamaiset kuviot ovat mukamas käsinkosketeltavan konkreettisia, mutta pakenevat helppoja selityksiä. Viime vuosien abstraktiot ovat hieman rauhallisempia liikehdinnältään, mutta edelleen voimaperäisiä. Keltaiset hehkuvat loistossaan ja sivellin sipaisee pintaan kuin linnun siiven iskuja, keveästi kiiruhtaen.

Talvihorrokseen vaipumiseen Sinikka Kurkisen näyttely tarjoaa vastalääkkeen.

Leena-Riitta Salminen