Marjukka Korhonen: Päälläänseisoja ja Pallopäät. Pronssi. Kuvaaja: Tuula Huittinen

Marjukka Korhosen veistoksia Kotkassa galleria Uusikuvassa 29.5. saakka.Tapasimme Nukkavierun kanssa viimeksi Amerikassa, Heinolan taidekeskus Ihanan kesänäyttelyssä vuonna 2007. Lappeenrantalaissyntyisen kuvanveistäjän ja kuvataiteen maisterin Marjukka Korhosen (s. 1968) valualumiininen, nöyrästi kyyröttävä veistos tarttui tuolloin silmääni, ja sen alistunut, mutta utelias hahmo jäi lähtemättömästi mieleeni.

Korhosen teokseensa lataamat teematkin ovat sittemmin valjenneet minulle tarkemmin. Syrjäytyminen ja osattomuus ovat yksi elämän osa-alueista, joita taiteilija nostaa töissään esille.

Toinen toistuva teema on vastuu ympäristöstä. Tätä käsittelee mediataiteilija Raimo Uunilan kanssa tehty interaktiivinen teos nimeltä Halusin mennä uimaan.

Videosta, kirkkaanpunaisesta kajakista ja tunnustus- ja arvontalipukkeista koostuvassa installaatiossa katsojaa kehotetaan kirjallisesti tunnustamaan elintavoistaan johtuva osallisuutensa kollektiiviseen ympäristörikokseen.

Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan kierrätyskajakki kesäksi. Siinäpä konkreettisesti usealla tasolla nivoutuvat toisiinsa ihmisen alhaiset teot: ympäristön pilaaminen, syyllisyyden tunne ja omanvoiton tavoittelu!

Korhosen tuotanto jakautuu veistoksiin ja erilaisiin projekteihin, joissa veistoksen käsite laajenee ympäristöä ja ajattelua syvältä muokkaavaksi taideteokseksi. Taannoin Helsingissä törmäsin —kuvaannollisesti — raitiovaunuun, joka kiiltävän peilaavalla ulkokuorellaan kiinnitti huomioni. Se paljastui Korhoseksi. Kyseessä oli Kulttuuriratikka.

Korhosen taide on sisällöltään ensisijaisesti osallistuvaa. Taiteilijuus on yhteisön ongelmien osoittamista, vastuun ja velvollisuuden kantamista. Kulttuuriratikkakaan ei pidä sisällään vain estetiikkaa. Se on yritys suojella ympäristöä tekemällä joukkoliikennettä houkuttelevaksi. Taideteos onkin siis, ei esteettisen intohimon hämärä kohde, vaan väline suuremman päämäärän saavuttamiseksi.

Valualumiinin lisäksi taiteilija käyttää yksittäisten veistosten materiaalina maalattua lasikuitua ja pronssia. Näyttelytilaa hallitsevat pronssiset, kuin puolittain maahan uponnut, ufomainen Päälläänseisoja ja Pallopäät. Niiden lapsenomaiset kehot sikiävät materiaalista ja kannattelevat painaviksi pullistuvia päitään taistellen horjuttavaa epätasapainoa vastaan.

Päitä peittävät kuin kasvannaisina tai syöpäsolukkona leviävät, käpymäiset suomut, ja litteät tai syylämäiset rakkulat. Materiaalin voi ikäänkuin nähdä kuplivan muodoiksi tai toisaalta puhtaan muodon voi nähdä hajoavan sairaisiin muutoksiin. Rakkulat herättävät monen tason assosiaatioita aina sairaudesta ulosteisiin ja alkusolun jakautumiseen saakka.

Jäin lopuksi miettimään, miksi ympäristöstään kiivaasti huolta kantava taiteilija on valinnut niin monen teoksensa materiaaliksi maalatun komposiittikuidun, jonka kierrättäminen tai hävittäminen on kovin vaikeaa?

Tuula Huittinen