Vesa Rahikainen: Vasemmalla kädellä vapauteen. Teräs, muovi.

11 taiteilijaa Uusikuvassa 30.4. saakka.
Anni Arffman, Vesa Rahikainen, Eve Huttunen, Jyrki Pitkä, Aleksi Martikanen, Anniina Mikkonen, Elisa Kaikkonen, Antti Pesonen, Johanna Lemettinen, Eija Hänninen ja Henna Heiskanen.Vanerille jyrsittyjä, osin kierrätysmateriaalista tuunattuja veistoksia, akryylein maalattuja julmankoreita fantasiakuvia. Onttosilmäinen korppi nokkii silmämunan nukkuvan päästä. Siivekäs mies siirtää kankaan edestään, estämästä huojuvaa lentoon pyrkimistään.

11 nuoren, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi valmistuneen taiteilijan näyttelyn yhdistävänä tekijänä toimii eräänlainen vaihtelevin keinoin esittäytyvä surrealismi. Joissakin se ilmenee outoina tarinankäänteinä, toisissa lähes hyperrealistisena ilmaisuna.

Johanna Lemettisen öljymaalauksissa muodon kauneus siirtyy uudelle tasolle. Öljyisenä kiiltelevä paljaus on korostetun alttiina katseelle. Kehot ovat kuin eläviä kasautumia vaaleanpunaista, kuumassa vedessä karvattomaksi kaltattua, raakaa lihaa.

Myös Anniina Mikkosen maalauksista on söpöys kaukana. Fantasia-aiheisista teoksista viestittyy väkevä tietoisuus todellisuuden perustuksissa olevasta halkeamasta. Ei voi ollenkaan olla varma mitä seuraavaksi tapahtuu. Tuskinpa mitään kovin hyvää. Uhkaavia ja hämärtäviä vihjeitä on ripoteltu pitkin maalauksia. Päällimmäiseksi jää kimmeltävän taianomainen ja kiehtova ahdistuksen ja uhan tuntu.

Omalla tavallaan tavanomaisen rajat ylittäviä ovat myös Vesa Rahikaisen veistokset ja reliefit sekä Aleksi Martikaisen ja Eija Hännisen grafiikkatyöt. Hännisen venetsialaiset karnevaalinaamiot mieleen tuovissa linnuissa ja niiden julmissa nokkimispuuhissa on klassisia kauhu-genren aineksia. Martikaisen Valaistuminen-aiheinen neljän teoksen sarja on herkästi piirretty. Rahikaisen vanerille jyrsityt reliefit tarjoavat rujomman viivan rajumpaa runoutta.

Rahikaisen veistos, Vasemmalla kädellä vapauteen, raottaa oman todellisuutensa kantta aivan kuten Martikaisen siivekäs mies siirtää omansa rajaa vetämällä kankaan syrjään etenemisensä tieltä. Jyrki Pitkän Viimeinen toivo on läheistä sukua Andy Rileyn Itsemurhapupuille, veikkaan.

Mieleen jäävät myös Elisa Kaikkosen niukan pelkistetyt, kiinanpunaiset maalaukset nimeltään Toinen ulottuvuus I ja II. Antti Pesosen tapa lähestyä itseään: Omakuva kirveen kanssa on taatusti tajunnan halkaiseva.

Pesosen Repin-instituutista hankkima koulutus heijastuu historiamaalausten tekniikassa ja värivalinnoissa. Henna Heiskasen pienissä, kitsch-tyylisissä pronssiveistoksissa yhdistävänä tekijänä on napanuora, josta katkenneenakin on jäljellä jonkinmoinen juurentynkä menneeseen.

Tuula Huittinen