Esa Riippa 2011. Toivot. Etsaus, akvatinta.

Esa Riippa. Grafiikkaa. Vanha paloasema 15.4. saakka.Esa Riippa kuuluu suomalaisten graafikoiden tasaisen varmaan kärkikaartiin. Hänen töitään löytyy niin Ateneumin, Sara Hildénin kuin Suomen nykytaiteen museon ja muiden merkittävien laitosten kokoelmista.

Näyttelyihin vuodesta 1972 osallistunut Riippa on palkittu kuvataiteen valtionpalkinnolla 1977 ja pro Finlandialla vuonna 2000. Uutta polvea graafikoita hän on kouluttanut opettamalla muun muassa Kuvataideakatemiassa.

Paloasemalla Riipan teoksia nähtiin viimeksi noin vuosi sitten, Pojat -nimeä kantavassa, miehistä sielunmaisemaa luotaavassa koosteessa. Tämän kertainen katsaus on sekä määrällisesti että temaattisesti edellistä laajempi otos.

Hartaudella, hitaasti kaiverretun metalligrafiikan särötöntä rakennetta ei yksikään väärä viiva riko. Hiljaiset asetelmat kantavat olemuksessaan aimo annoksen Pentti Kaskipuron perintöä. Mustavalkoisen grafiikan mestari on ollut niin Riipan kuin monen muunkin suomalaisen eturivin graafikon opettaja.

Riipan grafiikka on tietenkin aivan omanlaistaan. Sen lumo perustuu, viivaston lisäksi, äärimmäisen taidokkaasti käsiteltyyn väriin. Maiseman ja asetelmien lisäksi myös ihmisellä on — vaikka usein viitteellinen — kuitenkin tärkeä rooli.

Hiljaisuuden ohella teoksia luonnehtii lämmin huumori ja eräänlainen, jopa naivismiin viittaava nostalgia. Vanhat rakennukset, hiihtäjärivistö järven jäällä ja rannan venevaja välkkyvine vesineen ovat palanen ikonista, kollektiivista muistiamme ajalta, jolloin maata ja kansallista identiteettiämme rakennettiin.

Monet esineistöä kuvaavista teoksista ovat puolestaan kuin tarkennuksia syviin, henkilökohtaisiin muistoihin. Vanhat peltipurkit ja lohkeilleet emaliastiat palauttavat viisikymmenluvulla syntyneelle lapsuuden ja mummolan mieleen.

Esineet eivät kuitenkaan edusta pelkästään materiaalista nostalgiaa. Ne ovat huomioita, pohdittuja ajatuksia, arkiseen keskittyvin kuvin kerrottuja kannanottoja. Uusimmissa töissä lintukotoon löytää tiensä vauraus ja mehevän eksoottinen maailma lyhdyn lailla loistavien banaanitertun tai ananaksen muodossa. Kulutusyhteiskunta esittäytyy estetisoituina ylellisyystarvikkeina.

Hienostuneesti leviävää sinervää ja viheriää väriskaalaa rikkoo ripaus lämmintä keltaista. Saapa yhdessä työssä onnekseen sijansa myös vahva punainen. Se kertoo omaa verhottua tarinaansa hitaaseen työhön pakottavasta sisäisestä intohimon palosta. Riippa pitää itseään kuvien näkijänä. Onneksemme hän on myös kuvien tekijä.

Tuula Huittinen