Samettikatse eli Olavi Virta ennen uransa kulminaatiopistettä kesällä 1958. Kuvaaja: Leevi Korkkula 1958

Ajan säveliä. Leevi Korkkula.
Kotkan valokuvakeskus 5.9. saakka.Elviksen hovikuvaaja Ed Bonja kuvasi lähes koko elämäntyönsä yhtä kuningasta. Kuvatessaan Suomen viihdemaailman 1950—60-luvun hallitsijoita, lehtialalla 45-vuotta työskennelleen, Leevi Korkkulan voisi sanoa olleen luomassa kokonaista kuningashuonetta.

Seinillä poseeraavat pehmeä kaunotar Ritva Oksanen, unisex-asuinen Jukka Kuoppamäki, laulava kasakka Viktor Klimenko ja Suomen Doris Day, Brita Koivunen. Sekä tietenkin samettisilmäinen kuningas, Olavi Virta perheineen, juuri ennen elämänsä surullisen alamäen alkua.

Tuoreemmissa taltioinneissa näemme Jari Sillanpään, Reijo Taipaleen ja nuoria tanssijoita. Vilahtaapa joukossa seksi-, ja nyrkkeilybisneksistä kuulu Tom Sjöberg. Ilmestyneiden reportaasien lisäksi kuvia kertyi arkisto, josta Korkkulalla eläkepäivinään on mitä näyttelyissä kierrättää.

Valokuva on muuttunut digitaalitekniikan myötä. Konserttilavan reunalla keikkuvan reportterin mustavalkoiset tilannekuvat ovat eri tavalla arvotettavia kuin nykypäivän digitaalisesti käsitellyt otokset, joista julkimoilta viilataan pikselit sileiksi ryppyjen päältä. Vatsaakin saa kavennettua. Virtakin voisi tänään olla hoikempi poika.

Kaikki Korkkulan kuvat eivät ole ylimaallisen tarkkoja tai optimaaliselta etäisyydeltä otettuja. Epätarkkuus on myös kuvaajaa kiehtovaa dynaamista liikettä korostava tehokeino. Sellaisena näyttäytyy vaikkapa vaaleanpunaisissa viboissa aaltoileva Semmareiden konserttitaltiointi, jossa musiikki tuntuu ottavan kamerankin valtoihinsa.

Melkein uskon varaan jää rollareiden konserttikuva, joka vaikuttaa samalla tapaa salaa otetulta kuin nykyiset kännykkäkamerakuvat? Onko se Mick vai joku "look-alike", sitä voi vain arvailla.

Blues- ja jazmuusikoita, kuten Josh Whitea, Korkkula on sen sijaan päässyt hikikarpaloetäisyydelle. Saxofonisolistin kuvassa rajaus on rohkeasti siellä missä pitää. Oma jazz-prinsessamme, Carola, on Korkkulan kuvassa juuri niin salaperäisen viekoitteleva, jollaisena hänet muistamme.

Musiikki ja rytmi kantautuvat kuviin usein tanssin synnyttämän kehon liikkeen kautta. Kuvakulma on reporttereille tuttu lavanreunan alaviisto, fokus ylhäällä tuikkivassa tähdessä. Kuin ohimennen kuviin usein tallentuukin myös moni sorja sääripari.

Mukana on yksi muusta kokoelmasta irrallisen tuntuinen, aamuinen maisema, jossa keveä usva peittää vedenpintaa, sekä muutama melko onnistunut lapsikuva. Varsinkin narua hyppäävät tytöt ovat hyvässä liikkeessä. Lasten kuvaaminen ei ole helppoa. Ipanat joko jäykistyvät tönköiksi pikkuaikuisiksi tai sitten heistä tulee ällöttävän söpöjä. Nämä ovat kohtalaisen luontevaa lajia.

Takahuoneeseen raijattu nostalginen jukeboxi täydentää seiniä koristavien Ajan sävelien ja Viikkosanomien aukeamien sekä vitriineihin aseteltujen kameroiden ohella näyttelyn ajankuvaa miellyttävällä tavalla.

Tuula Huittinen