Kuvataidearvostelut

Ei taideähkyä, mutta tömäköitä kosketuksia

29.6.2010 0:00

Georg Baselitz:Ratsastaja jalkaisin, 2005
Kuvaaja: Jochen Littkemann

Puraisuja-Päivän matka taiteeseenErnst Billgren Paremmaksi pantua suomalaista taidehistoriaa Anhava, Sanomatalo 30.7. saakka

Billgren varioi suomalaisia taideaarteita hillittömästi. Mellastaa mielleyhtymillä, vastakohdilla, ylilyönneillä ja surrealistisilla kuvitelmilla. Elukat korvaavat ihmisen. Luxemburgin puistossa tallustavat karhut eikä lapsenhoitajat.

Antaa siis palttua kulttikuville, taisteleville metsoille, lasta liekuttavalle Blankalle, avannolla pyykkäävälle piikatytölle, vieläpä toipilaalle ja haavoittuneelle enkelille. Häpäiseekö vai virnisteleekö omahyväisesti. Saa ärsyyntyä.

Ilja Glazunov ja Suomi Kiasmassa 29.8.saakka

Taidemaailman ja lehdistön lempipuudeli 1970-luvulla. Poliitikkoja ja seurapiirijulkimoita suurisilmäisiksi huumattuina. Ketäpä Kaarinaa ei kaunistelu imartelisi, vaikka onkin kaupallisen muotokuvan perusmetku.

Kohtuutta ei näissä tauluissa tunneta. Niin on, jos siltä näyttää (Pirandello). YYA-ajan hovimaalari, joka osasi tuotteistaa taiteensa. UKK herooinen johtaja, saattoipa olla kaukaa viisaskin.

Järjestetty juttu Kiasmassa 20.2.2011

Monelta tekijältä monin tavoin yllättäviä käänteitä, uhkarohkeita yrityksiä. Kun taiteilija tekee kokeen, innovoi, keksii tarinan, venyttelee rajojensa yli. Miten rakentaa oma saari keskelle merta hiekkasäkeistä? Kun jäähyväiskyynelten kuivaamiseen löytyykin yllättäen pakka nenäliinoja?

Voiko rotusortoa vähentää vuorelle kiipeämällä? Ohoh, katsoja hävisi veistoksen sisään?

Georg Baselitz Remix, Helsingin taidemuseossa Tennispalatsissa, 1.8. saakka

Räiskis, roiskis, plops ja zinks! Jos Glazunov oli liehakko, samaa ei voi sanoa Baselizista. Vastavirtamies: ei painovoimaa, ei hienostutta viimeistelyä, ei idylliä, ei ideologiaa, ei sääntöjen mukaista kuvakieltä. Alkuvoimaisia, uhmakkaita jättipurkauksia. Ei kyyninen vaan vihainen.

Baselitzin ihminen rikki ja ruma, mutta elossa. Ekspressionistitaiteilija, kuten monet saksalaiset.

Veikko Vionoja, Tekijämies Ateneumissa 3.10. saakka

Täysvastakohta Baselitzille?Kierroksen finaaliksi juurevaa pohajalaisuutta, hienostunutta käsityön jälkeä, lasuurin kuultavilla vivahteilla herkuttelua, hiljaista tyytymystä. Kesäyön unelmaa kauneimmillaan, sinivihreitä, harmaanvioletteja ja taivuteltuja punaisia.Vihreä kuu.

Perättäisiä huonetiloja toisensa jälkeen ja viimeisestä ikkuna ulos. Maalta olen minä tullut, muistan pitkästä aikaa.

Leena-Riitta Salminen