Elämää Juicen liepeillä
5.5.2010 0:00
Väsynyt samaani Juha Metson kuvassa Juice ja kitara.
Kuvaaja: Juha Metso
Juice Leskinen 60 v -juhlanäyttely. Kotkan valokuvakeskuksessa 22.5. saakka. Valokuvaajat Tapio Vanhatalo, Petri Nuutinen, Jouko Järvinen, Harri Hinkka, Kari Hulkko, Juha Metso, Kimmo Torkkeli ym.Jos Juice eläisi, hän täyttäisi tänä vuonna kuusikymmentä. Merkkipäivän kunniaksi maata kiertää Juice-kuvien näyttely, johon toivotaan kontribuutioita myös näyttelyvierailta. Juicehan on kansallisomaisuutta, jonka luulevat tuntevansa kaikki.
Niin sekin häirikkö, jolle artisti totesi kesken setin: ” Taidatpa tuntea minut kun puhuttelet oikein nimeltä. Minäkin olen tuntenut sinut viisi minuuttia ja jo nyt alkaa vituttaa”. Ehtaa Juicea, maanläheistä ja sarkastista.
Kuvat ovat tuttuja. Ovathan ne osa aikuistumiseni historiaa. Olin kai kuudentoista, kun Coitus Int levytti Marilynin. Juicen lailla myin bensaa huoltoasemalla, luin Leinoa, Viitaa ja Mustapäätä ja kirjoitin laudaturin englannista.
Kiljuin Juice Leskinen Slamin keikalla ”Pilvee, pilvee, pilvee” kaverini pikkuserkun soittaessa bändissä. Juicella ei vielä ollut Jouko Järvisen kuvassa kiiltelevää, Suomi-kitaraa, tosin tyylitietoisesti pitkäliepeinen kylpytakki päällään.
Nykyisin kymenlaaksolaistuneena ei harmita havaita, että näyttelyn hienoimmat ecce homo -kuvat, joissa sikstiiniläiskappelin freskoihin viittaavaa jumalallista kosketustakaan ei kavahdeta, on ottanut Juha Metso.
Metson kahdeksankymmentäluvun otokset Suomi-rockin mestarista on vielä taltioitu kunnioittavalta etäisyydeltä. 2000-luvulla Metso on toisin kuin monet: onnistunut raaputtamaan Juice-rekvisiitan alta esiin palasen ihmistä, Pauli Juhania, jonka elämä jo varhain opetti piiloutumaan sanavalmiin naurattajan roolin taakse.
Verbaaliakrobatian tarkoitus on peittää ja hämmentää. Sutki sudeettisavolaisuus yhdistyneenä siirtokarjalaiseen surumielisyytensä kätkevään kielevyyteen tuottaa rillumareita, joka menee usealta väärään kurkkuun, ennen kuin Juicen runojen haavoittuvaisempi puoli alkaa valjeta.
Eri kuvaajien kuvista välittyykin monta Juicea. Yhtäällä on seitsemänkymmentäluvun pitkätukkainen runopoika sahraminkeltaisessa paidassaan. Toisaalla pönöttää Harri Hinkan ikuistama pomomies, jonka nakkisorminen muotokuva manifestoi riippuvuutta perusarvoihin, maineeseen ja nautintoihin — tosissaan, vai kieli poskessa?
Joukosta löytyy treenikämpässään ohrajuomaa kittaava muusikko mutta myös pedantisti salaattia pilkkova kotikokki. Onko sama mies Peltsin kanssa poseeraava anarkistinen satusetä vai onko totuus kitaraa paljaiden reisiensä väliin puristavassa koko kansan boheemissa. Valitsepa, kuka näistä auliisti poseeraavista Kullervoista ja Keran mannekiineista oli Mikkosen Einin eloon jäänyt esikoispoika.
Liekö tässä maassa vieläkään loppujen lopuksi monta, joka todella voi sanoa tunteneensa Pauli Juhanin? Itsekin voin vain kuvitella, että jos jokin saa Juicen oman (savu)pilvensä reunalla purskahtamaan röhönauruun, on se tuo Juha Poutasen kuvaama, Juankosken suuren pojan kunniaksi pystytetty ’itkumuuri’. Vaan mitäpä minä muuta tiedän kuin sen minkä Juice opetti: ”Ei elämästä selviä hengissä.”
Tuula Huittinen
