Kohtaamisia risteävillä poluilla

1.2.2010 4:00 | Päivitetty: 10.2.2010 11:53
Kuva: Tuula Huittinen
Marianne Balabin 2007. Näkyvä ja näkymätön. Öljy kankaalle.
Marianne Balabin 2007. Näkyvä ja näkymätön. Öljy kankaalle.

MATKALLA. Maalauksia ja koruja. Marianne Balabin. PROMENADI. Koruja, Nikolai Balabin.
RISTEYS, koruja Melitina Balabin. Galleria Uusikuva 7.2. saakka.
Balabinien näyttelyn teemat ovat moniulotteisia. Jo perheen nimi soi korvissa kuin tuhannen ja yhden yön tarina. Taiteen etsivä rooli lomittuu perheen sisäisiin erillisyyden ja yhteyden teemoihin. Jos isän näyttely kuvaa katua, äidin matkaa ja tytär tutkii risteystä, selittelyjä tuskin kaivataan. Marianne Balabinin työt, niin maalauksia kuin ovatkin, tulevat näistä kolmesta ehkä eniten iholle.

Melitina Balabinin (s.1982) hopeakorut osoittavat kuinka varhainen kypsyminen mahdollistuu taiteilijaperheen suojissa. Kun innostuksen taiteeseen imee jo äidinmaidossa ja tekniikan oppii isän sylissä, voi ilkeilemättä sanoa nuoren taitelijan syntyneen hopealusikka suussaan.

Ilman työtä ei laatua synny näilläkään edellytyksillä. Hopean kiiltävään pintaan taiteilija onkin raapinut polkuverkkoja, kuin haluaisi korostaa, että myös hän on joutunut kynsimään tietä itselleen. Korut on asetettu esille mustavalkoisille huopapohjille. Taustan graafisuus korostaa orgaanisia muotoja ja materiaalin pehmeys luo kauniin kontrastin jalometallille.

Nikolai Balabin (s.1955) on koulutukseltaan arkkitehti ja koruseppä. Rintakorut ovat pyöristyneet turvallisiksi ja suojaaviksi kehiksi niistä soukan seikkailevista, ilmavista rakennelmista, joita muistan Balabinin näyttelyistä reilun kymmenen vuoden takaa. Ehkä nämä ovatkin jo miniatyyrikokoisia sekatekniikkateoksia tai tilasommitelmia enemmän kuin koruja. Tämä linja näyttää nykyisin olevan aika muodikasta korutaiteessa.

Patinoitu hopea, opaalit, strassit, lehtikulta ja paperi, taipuvat suurimmalta osaltaan tasapainoisiksi kokonaisuuksiksi. Pidän Huvipuiston kitschiä uhmaavasta iloisesta glitteristä. Myös Lumen ääni-, ja Satoi menneen talven lunta -rintakorun pakkaslumen risahtelevan hauras, jotenkin tsehovilaiseksi kuvittelemani, tunnelma ihastuttaa. Näyttelyteknisesti nerokas keksintö: kevyet, tummasta pahvista taitetut esittelykotelot ovat kymmenen pisteen tausta pikkuruisille teoksille.

Marianne Balabinin (s.1953) maalaukset tarjoavat kypsän ja virkistävän, toistoa kaihtamattoman aikuisen värikylvyn. Turkoosi, oranssi, murretut siniset ja punaiset liittyvät toisiinsa paikoin kovin uskaliaan kalteviksi risteävinä pintoina.

Avautuessaan teokset muodostavat yllättävän kolmiulotteisia näkyjä.

Maalausten perinnetietoiset rakenteet, kuviot ja pintastruktuurit ovat kunnianosoitusta käsityön ja taiteen pitkälle yhteiselle historialliselle jatkumolle. Mielikuvissa vilisevät ruukunpalaset, rakennukset, matot ja kudonnaiset. Väljä esitystapa luo viileän tyylikkään tunnelman mutta lämmin värikartta pelastaa koleudelta.

Tuula Huittinen