Kymi Sinfonietta Kotkan konserttitalossa 27.1. Kapellimestari James MacMillan. Solistit Colin Currie, lyömäsoittimet Ülo Kaadu, viulu.Kaksi teosta tuttua ja turvallista perinnettä ja toinen puoli uutta musiikkia. Tässä jo edellisestä konsertista tuttu ohjelmarakenne keskiviikkoiltana. Vuonna 1992 valmistunut James MacMillanin Lyömäsoitinkonsertto ei ole mikä tahansa uutuusteos. Sitä on esitetty lukuisia kertoja eri puolella maailmaa.

Konsertossa säveltäjä on onnistunut säilyttämään kuulijan mielenkiinnon alusta loppuun saakka. Kun usein uudet teokset jäävät kuulijalle vieraiksi, niin oli ilo seurata yleisön innostunutta vastaanottoa esityksen jälkeen.

Mendelssohnin Hebridit-alkusoitto aukesi tasapainoisena luontokuvauksena. Sen myrskyävä merenkäynti ja sumuinen sää saivat MacMillanin käsittelyssä hyvässä balanssissa toteutetut melodiakaaret.

James MacMillanin Veni, veni Emmanuel lyömäsoittimille ja orkesterille on ilmeeltään suggestiivinen ja jopa hurja. Säveltäjä kapellimestarina ja huippuvirtuoosi solistina loivat odotuksia luovaa jännitettä.

Konserton tekstuuri on mielenkiintoista ja värikylläistä. Colin Currien työskentely solistina vangitsi kuulijat taituruudella, rytmisellä tarkkuudella ja liikkuvuudellaan. Koko lavan leveyden täyttävä soitinarsenaali tuli käyttöön tehokkaasti.

Säveltäjä antoi solistille vapaasti tilaa pitäen orkesterin iskukykyisenä. Solistin pyrähdykset, huokaukset ja hypnoottisena iskevä rumputuli, sekä orkesterin korvia koettelevat crescendot pitivät kuulijan tiukasti otteessaan.

Illan toinen uutuusteos vuonna 2006 valmistunut From Ayrshire viululle ja orkesterille on herkissä väreissä liikkuva teos. Myös se on nykymusiikkia parhaimmillaan. Sen solisti Ülo Kaadu soitti raukeasti aavistelevan tekstin teoksen sisäisiä tuntoja kuunnellen. Solistin linjakas toteutus sulautui orkesterin maltilliseen sointiin vaikuttavana. Tanssillinen toinen osa ketterine viuluosuuksineen onnistui aistikkaana.

Ensimmäisessä todella kypsässä Sinfoniassa nro 29 A-duuri kahdeksantoistavuotias W.A. Mozart käytti vaatimatonta orkesteria, johon kuului jouset, kaksi oboeta ja käyrätorvea. Sen kevyen raikkaan tekstuurin MacMillan piirsi tasapainoiseksi maltillisella työskentelyllään.

Hitaan osan ilmeikkyys ja melodinen sulokkuus jatkui finaalin intensiivisenä rientäviin orkesteritunnelmiin.

Reijo Paavola