Koreita ja rumia samalla kertaa

Puraisuja - päivän matka taiteeseenStiina Saaristo: Ein kleines Monster 2001-2009 Amos Anderssonin taidemuseossa 8.3.saakka.

Rikas, kaunis ja suosittu, tytön ikiunelma! Barbie, Brätz ja muut misut. Annettu rooli kilttinä tyttönä. Puunaa, kiillota, piilota, hymyile! Saaristo panee itsensä likoon omalla groteskiksi liioitellulla vartalollaan ja hyppää karjahtaen roolistaan ulos. Astuu ulos vankilasta, jota miehittää mieletön roina, vieterileluja, sievistelevää kitschiä. Ja kasvaa ulos röyhelöistä ja rimpsuista. En tiedä ketään muuta, joka lyijykynällä ja puuvärillä piirtäisi tämän tyttöjen helvetin niin tärisyttävästi. Karvan ja ihohuokosen tarkkuudella. Verinen kosto leluille on epätoivoista kapinaa typistämistä vastaan. Mutta The Last Man Standing onkin kaikkivoipa Pohjanakka harvahammas ja Ainoa jahtaava Väinämöinen piskuinen tonttuhahmo. Kalevalakin menee siis uusiksi. Jättimäiset työt ovat koreita ja rumia samalla kertaa. Ja takuulla säväyttävät.

Export-Import, Nykytaiteen kansainväliset suomalaiset Helsingin taidehallissa 28.2.saakka.

Kohinaa, puheenpälpätystä, räjähdys, tippuvan veden plop. Sinne vain sekaan.Toissa vuosisadalla jo taiteilijat lähtivät Berliiniin itseään etsimään. Taiteen paimentolaiset. Kaksitoista tarinaa lähdöstä, uittautumisesta uuteen, paikan haltuunotosta, pakkosopeutumisesta vieraaseen yhteisöön. Uusia kasvoja, ääniä, tapoja. Pakkilaatikoita, pullottavia kasseja: Tavara on turhaa, tekee vain muutot vaikeaksi. Eipä näy perinnetaidetta, vaan videoita, valokuvia, installaatioita, hileinen maalaus muoville Ameriikan jäljiltä. Virikkeen tarjoaa YouTuben Kännihurmos. Irti pitää lähtijän entisestä päästääkin. Taiteilijako vain sisäisen näkynsä tulkki? Minna L. Henriksson sen sanoo: siellä Zagrebissa tai täällä Hesassa: tärkeintä on pärjätä Verkostossa, Museoitten, Kuraattorien, Kriitikkojen, Galleristien, Tutkijoiden, Apurahoittajien kanssa. Mutta vähän pliisu jälkimaku: tätäkö se on, globalisaatio?

Sami Perttilä: Mielipaikka Valokuvagalleria Hippolyte, Kalevank. 18, Helsinki, 31.1. saakka.

Kotkalaisperäisen Sami Perttilän autiot, rapistuneet rakennukset ovat henkien taloja. Hallassa, Hovinsaarella ja muualla Kotkan laitamilla. Ne on kuvattu öiseen aikaan, pitkillä valotusajoilla ja valomaalattu liikkeessä. Elinkaarensa häntäpäässä ne ovat. Niihin on jäänyt jälkiä asujistaan, auottuja ikkunoita, hylättyä tavaraa. Tiheimmin niitä kansoittavat muistot ja mielikuvat, näkymättömät tosin. Siihen viittaa näyttelyn englanninkielinen nimi: Mindspace. Niissä on outoa lumoa, rappion kauneutta. Sitä ihastelemme Venetsiassa tahi etelän turistirysien ”pittoreskeissa” kortteleissa. Aika kaluaa ihmisiä niin kuin rakennuksiakin. Vielä hetken ne hehkuvat keskipisteenä, kuten loistonsa päivinä. Mielessä ne elävät niin kauan kuin muistajansa.

LEENA-RIITTA SALMINEN