Halvalla, nopeasti ja turhia pohdiskelematta

Kotkan valokuvakeskuksen näyttely tarjoaa omalaatuisen matkan Kouvolan ytimeen. Kouvola. Tommi Pylkkö. Mukana myös Marleena Liikkanen, Liisa Jokinen, Juliana Harkki, Pauliina Vesterinen, Matti Sinkkonen, Matti Tanttari, Suvi Timonen, Antti Kolppo ja Aleksi Salakka Kotkan valokuvakeskuksessa 6.2. saakka.Tommi Pylkön kuvia joskus Suomen turhimmaksi äänestetystä kaupungista Kouvolasta ovat kerrostalolähiön ankea siluetti, rähjäinen pizzeria ja China Centerin halpamyyntikyltti. Mukana on myös jo menetetty suojelukohde, puoliksi kasaan rysäytetty Kymenhovi - vielä kerran. Aiheet, paperi, valotukset, tarkkuus ja värit ovat kaikki yhtä ankeita kuin Kymenlaakson sateinen sää.

Mitkä ovat Kouvola-näyttelyn taiteelliset tavoitteet? Onko sittenkin kyseessä opiskelijoiden parissa syntyneen Kouvostoliitto-teeman henkinen sisarpuoli tai kenties lehtolapsi? Onhan Pylkkö vaikuttanut viime vuosikymmenellä Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa allekirjoittanuttakin innostaneena valokuvauksen opettajana. Tiedän sisällön olevan hänelle muotoa ensisijaisempi ja uskallan olettaa, että tähtäin on enemmän lempeässä yhteiskuntakritiikissä kuin puhtaassa estetiikassa.

Marleena Liikkanen kietoo kuvansa kauneuden verhoon. Hänen kuvissaan Kymenhovin tyhjät, hämärät nurkkaukset esittäytyvät salaperäisen valon säestäminä. Liisa Jokisen ja Juliana Harkin armottomasti alaviistosta otetut henkilökuvat rajaavat kaupunkilaiset yhteen tyyppikategoriaan. Poissa ovat nuoret, kauniit ja rohkeat. Niinpä kai käykin, jos konsulttien viimeaikaiset ennusteet vaikkapa koulujen tulevasta käyttöasteesta pitävät paikkansa.

Pauliina Vesterisen vetelän vihreästä kuvasta alkava Nimetön-sarja terävöityy mustavalkoisten kuvien kohdalla. Betonipylväikön julma viitteellisyys antiikin pylväsrivistöihin kantaa jopa ironista suuruuden kaikua. Ikävä kyllä alumiinille huolellisesti vedostettu sarja päättyy pariin ylivalottuneeseen vedokseen, joita ei pelasta edes graafinen kuvakollaasi. Toisaalta, mikäli kokonaisuuden tarkoitus on kärjistäen kuvata epämääräistä pikkukaupunkimentaliteettia, sellaisena sen epätarkkuus on kuin onkin osuvaa.

Matti Sinkkosen Pieni on kaunista konkretisoi laatikkoleikit. Matti Tanttarin mustavalkoiset kuvat ovat hykerryttävä arkirealistisromanttinen sillisalaatti. Postikorttikuvatelineen puolityhjyys härnää kutkuttavasti, että ellei edes esiteteline täyty, lieneekö matkamessuille menemistä.

Suvi Timosen klassisen kaunis kuvapari sillasta tuo mieleen rajanylityspaikat. Tarkka otos valaistusta sillasta rinnastuu pitkällä valotusajalla otettuun kuvaan samasta kohteesta. Kuva liikkuu, silta huojuu kuin kolmen promillen matkalla kotiin. Vai onko sillan alla kenties sadun peikko tai uskalias toisinajattelija ravistelemassa luutuneita rakenteita?

Kun tähän kaikkeen lisätään Antti Kolpon Kymintehtaalla, kaduilla ja rautatiellä kuvattu kolmen minuutin valoleikki Lights in the Closet maustettuna Aleksi Salakan suggestiivisella musiikkivalinnalla, on omalaatuinen matka Kouvolan ytimeen valmis.

Enää ei tarvitse mietiskellä, miksi kuvissa on kupruja tai miksi ripustus on säästösyistä boheemin huoleton. Mikäli kiireessä rusautettu, keskentekoinen atmosfääri on tietoinen keino viestiä tekijöiden näkemystä Kouvolasta, heidän kieli poskessa -tinkimättömyydelleen on annettava kymmenen pistettä.

TUULA HUITTINEN