Irma Laukkanen: Hommage á Raija Siekkinen Kuvaaja: KiMMMO SEPPÄLÄ

Kotkan taiteilijaseuran näyttely galleria Uusikuvassa 23.11. saakka.Kotkan taiteilijaseuran näyttelyssä Dialogi - kommentteja kymenlaaksolaiseen kirjallisuuteen teemana on ollut tehdä kuva tekstin inspiroimana. Galleria Uusikuvassa on esillä 32 teosta 14 taiteilijalta, jotka ovat Tero Annanolli, Sanna Halme, Markku Hirvelä, Heta Kananen, Leena Karjalainen, Mauri Keinänen, Irma Laukkanen, Kirsti Lento, Olli Mantere, Juha Metso, Anne Randén, Leena-Riitta Salminen, Tapio Sinisalo ja Outi Sunila.

Teemassa on jotain liioiteltua. Kyseessä on paikallisen taiteilijaseuran näyttely, jossa kommentoidaan kymenlaaksolaista kirjallisuutta, gallerian ikkunoista avautuu satamamaisema uusine merikeskuksineen ja sisällä oli useita merenranta-aiheisia teoksia. Paikallisuus ilmaistaan ainakin nelinkertaisena.

Paikallisuus voi olla voimavara, mutta tämänkaltaisessa moninaisessa ryhmänäyttelyssä idea dominoi liikaa. Paikallisen maiseman ja paikallisen kulttuurin toisteinen rinnastaminen luo vaikutelman paikallisuuden tuotteistamisesta.

Joukon paikallispatrioottisin on Juha Metson New York. Metrotunneli. Pohjan tähtien alla -teos, jonka tekstinä on raamatunlauseita. Tekstin ja newyorkilaisen ”rajun” metrotunnelikuvan rinnastus luo närkästyksen ilmapiirin. Valokuvan vieressä on peili, josta katsoja näkee itsensä ja taustalta ikkunan läpi heijastuvan kotkalaisen maiseman. Näkyykö peilistä kunnollisempi ihminen kuin nuo metrotunnelin hylkiöt? - ikävä tulkinta, jota en voi välttää.

Kokonaisuudesta irrotettuna monet teokset saattaisivat toimia hyvinkin. Olli Mantereen teos Veden paino on oivaltava. Katosta riippuva uppotukki näyttää yhtäaikaisesti tukin kahdesta suunnasta katsottuna, veden pinnan yläpuolelta ja ”kalaperspektiivistä” veden luoman optisen näkymän mukaisena. Irma Laukkasen teos Hommage á Raija Siekkinen suo lepohetken paikallisuuden hengestä ja tarttuu teemaan käsitteellisellä tavalla, purkamalla kirjaimellisesti valittua tekstiä.

Edellisiä vapaammin tekstin käsitteeseen ovat tarttuneet Anne Randén ja Outi Sunila.

Randén viittaa teoksissaan kaikkiin teksteihin, joissa kerrotaan petetyistä naisista. Vihjaileva sarja Petettyjä naisia herättää katsojassa tarpeen arvailla salaperäisten kuvien vihjailemia kertomuksia. Niissä voi aavistella kauheita tarinoita ja katkeria kostoja.

Sunila on tarttunut kirjoituksen teemaan kulttuurisen tekstin, ikään kuin toimintatavan, kautta. Hän kertoo lähtökohtanaan olleen kokoelma seinäkirjoituksia, mutta päällimmäiseksi aiheeksi nousee rasismi ja sen toteuttamisen mekanismien pohdinta.

Sunilalta on näyttelyssä kaksi teosta, jotka molemmat pakottavat katsojan keskusteluun kanssaan. Videoteos Black pitää katsojaa peilinä, jonka äärellä kuvan nainen värittää kasvonsa mustiksi. Toinen teos taas asettaa katsojan näyttämölle, jonka katsomon ihmisfiguurit onkin lähemmin katsoen tehty rintanapeista. Katsoja voi ottaa tästä pinssin mukaansa, mutta millaisen! Katsoja pohtikoon tykönään, onko hän valmis kantamaan tällaista mielipidettä rintapielessään.

TIINA PURHONEN

Kirjoittaja on Vihdissä asuva taidekriitikko ja tutkija.