Paikattuja
-sarjasta,
serigrafia

Anni Viinikaisen maalauksia ja grafiikkaa Galleria Nikolaissa 30.10. saakka.Anni Viinikainen on kotkalaislähtöinen nuori ammattitaiteilija, joka näyttäisi löytäneen jo omaperäisen sanottavansa. Ilmaisukeinot ovat hyvin hallinnassa ja kokeilumieltä riittää. Hän etsii aiheensa ihmisen tunnoista ja elämän käännekohtiin liittyvistä odotuksista. Näyttelyn keskeisissä rooleissa ovat erisorttiset morsmaikut.

Häistä on tullut prinsessasatuja, joista ei puutu kimallusta eikä loistoa. Anni Viinikaisen morsiamet katsovat kuoren alle, omaan henkilöhistoriaansa ja yhteenliittymisen todellisuuteen. Morsiamet esiintyvät yksikseen aina näyttelyn avainmaalauksesta Morsian lähtien, jossa hän tutkii valkoisen värin eri vivahteita, mutta myös antaa päähenkilölle arvoituksellisen tulevaisuuden vaihtoehdon tyhjentämällä taustan. Kyse on sitoutumisen ja vapauden vaihtoehdoista, mikä kyllä takaa riskin joutumisesta yksiöiselle jäälle.

Monen morsmaikun juhlapuvussa on jo eletyn elämän merkit, paikkauksia, parsintoja tahi tilkkukuviointia. Vaatetuksesta voi lukea vihjeitä moneen suuntaan. Puku onkin morsiamen pyyntö: näe minut, sellaisena kuin oikeasti olen, omana itsenäni. Kysy, miltä minusta tuntuu, mitä oikeasti tahdon! Avioliittoneuvoja löytäisi varmaan langan vielä pitemmälle:realistinen kuva itsestä ja toisesta auttaa onnen etsimisestä. Vaikka Anni Viinikainen näyttää vain morsiamen, myös sulhanen on tavallaan läsnä.

Vanhoista valokuvista tavoitetut figuurit antavat teoksille historiallista syvyyttä. Taiteilija ei kuitenkaan omi niitä sellaisenaan, vaan tekee omat merkintänsä, ”ompelee” oman kädenjälkensä.

Grafiikan vedoksille ominaisesti viivakululla on kantava tehtävä, se rakentaa, muotoilee ja luo tunneviritystä.

Lapsuus oli työn alla jo nuoren graafikon edellisessä näyttelyssä. Nyt esillä on teemoja, joissa tyttö ja poika etsiytyvät samaan kuvaan leikin varjolla, viattomasti esiharjoittelevat myöhempää kontaktia, niin kuin lasten ikiaikainen tapa on. Pysytellään etäällä, peitellään kiinnostusta. Lapsi on pääroolissa myös hienossa Kadonneet lapset - sarjassa, jossa graafinen jälki on painettu pellavapinnalle. Ajallisesti totiset kuvat asettuvat 50-luvulle, aikaan, jolloin pukeuduttiin äidin neulomaan villatakkiin ja kotitekoisiin hameisiin ja housuihin. Se lapsuus on kadonnut todella. Mitä tilalle on tullut?

Anni Viinikainen pitää myös eläinten puolta pikkuruisissa serigrafioissaan, joissa pyristelevät tutut eläinkunnan edustajat. Öljyvärimaalausten kissat ovat varsinaisia söpöläisiä. Vanha Maija kavereeraa muurahaiskarhulelun kanssa, Laban vetelee kissanunta itseensä kääriytyneenä. Näyttelyssä ne kyllä ovat taiteellisessa mielessä sivujuonne, vaikka monen kissan kanssa yhteiseloa yrittäneelle nostavatkin pintaan lämpöisiä ailahduksia.

LEENA-RIITTA SALMINEN