Mikko Ranki 2009: Langinkoski. Öljy.

Mikko Rankin kuvataidetta. Kotkan pääkirjaston näyttelytila 21.9. saakka.Mikko Ranki on tuottelias kuvantekijä. Haminaan rakennettu ateljee on kovassa käytössä. Viime vuosina öljymaalausten rinnalle tulleita akvarelleja syntyy mainosgraafikon tarmolla. Taiteilija miellyttää katsojaa ja tarjoaa pääosin vankkaa kuvituskuvaa nostalgisesta rannikko- ja saaristolaismaisemasta.

Haapasaaren osuuskauppa ja Koivuluodon kalaputkat on tallennettu kokeneen piirtäjän käsin. Saunan jälkeen Kärkisaaren laiturilla -akvarellin tunnelma on kesän kuulaudelle uskollinen. Värit ovat puhtaat ja heleät. Akvarelli toimii väritysvärinä eikä etene omin lupineen paperilla. Sivellintä ei ohjaa arvaamaton emootio, ruorissa on aina varma tekniikka.

Aiheiden sommittelu on tasaisen varmaa, värien käyttö maltillista, hallittua ja tyyliin sopivaa. Muutokset suhteessa viimesyksyiseen näyttelyyn ovat vähäisiä. Rohkeinta ovat muutamat, leveät, määrätietoiset siveltimenvedot öljymaalauksissa Langinkoski ja Kiutaköngäs, sekä jokunen varovainen, valkoinen raapaisu paperilla akvarelleissa, Rantakalliot, Kimallusta rannalla ja Pursi.

Tarkalle kädentaitajalle kehyskin on osa teosta. Jopa niin, että raamit alkavat saada turhankin suuren merkityksen teoksen kustannuksella. Tämä korostuu Rankin taidetta esittelevässä, taiteilijan itse taittamassa, mukavan portfoliomaisessa taidekirjassa. Kirjan taitto todistaa jälleen, että osaavakin tekijä tarvitsee ympärilleen muita ammattilaisia asettaessaan omia töitään esille. Omaa puuta ei aina raatsia karsia kasvun vaatimalla kädellä.

Harvinaisempi talvinen akryylimaalaus, Kevättä kohti, on sommittelullisesti vahva ja kesäisten nostalgiakuvien joukossa kiinnostava poikkeus. Sula vesi on erityisen onnistunut. Muun muassa Patu Patasen, Matti Rankin ja Äidin muotokuvia kannattelee lempeä lämpö. Taiteilijan omakuva kertoo kaiken: mukava mies. Joten mitä ihmeen kiemurtelemista tässä on?

On moniin tarpeisiin suunnattua taidetta. Taidetta ja sen merkitystä pitää arvottaa myös laajemmin kuin oman kapean lajityyppinsä sisällä. Voi kysyä onko taiteen tehtävä tukea yksilön tai järjestelmän vakautta? Pitäisikö teosten joskus ravistaakin katsojaansa ja haastaa tätä, ehkä ajattelemaan, löytämään uusia tunteen tasoja, kenties muuttumaan tai muuttamaan rakenteita?

Luulenpa että todellisuutta romantisoiville, nostalgisille ja tunteellisille, selkeästi esittäville maalauksille on tilausta varsinkin kohtalaisen yhteiskunnallisen laskusuhdanteen aikana. Korkeasuhdanne tai silkka perikato voivat yllyttää rohkeampaan riskinottoon.

Epävarmuuden lamauttamat, mutta vielä toivoa sisällään kantavat ihmiset haluavat kenties sulkea monitulkintaisen poliittisen retoriikan, irtisanomisten ja lomautusten virittämät raskaat tunteet pois tietoisuudestaan edes hetkeksi. Senhän voi tehdä vaikkapa lukemalla mukavan kirjan tai katselemalla kotisohvan takana seinällä nököttävää, helposti ymmärrettävää, kaunista kuvaa. Markkinataloudellisesti aika on siis varsin kypsä teemoiltaan kevyehkölle taiteelle.

TUULA HUITTINEN