Kansainvälinen taidenäyttely Venetsian Biennaali
Giardini di Castello ja Arsenale sekä 44 muuta kohdetta
22.11.2009 saakkaVenetsian biennaali on taiteen rakastajien Mekka. Parittominen vuosina järjestettävä jättinäyttely on nyt 53. sarjassa, joten perinteitä on roppakaupalla. Siellä kuvittelee haistelevansa taiteen globaaleja uusia tuulia, kun osallistujamaita on 76. Helteisinä heinäkuun päivinä urakkaan tulee suorituksen sivumaku. Omaatuntoa ei polta tunnustaa, että aivan kaikkea ei kerta kaikkiaan ole ehtinyt/jaksanut juosta katsomassa. Ketuttaa sekin, että teosten nimiä ja tekijöitä joutuu etsimään. Ne kun ovat pienellä präntättyjä A-nelosia.

Teemana on Making Worlds eli maailmoja tekemässä. Tarkoittaako se globaalia näkökulmaa vai oman yksityisen maailman rakentamista, jää tulkitsijan päätettäväksi. Historiallinen näyttelyn pääpaikka on Giardini di Castello, valtava puutarhamainen alue, jonne eri maiden paviljongit ovat levittäytyneet.

Siellä sijaitsevat myös 1956 valmistunut Suomen Aalto-paviljonki, Pohjoismaiden ja Tanskan näyttelytilat, joiden antia voi sitten suhteuttaa muuhun maailmaan. Arsenale on entisten telakkahallien kolossaalinen rypäs. Kaupungille levittäytyneet 44 muuta kohdetta osuvat kohdalle sattumoisin, koska kartan mukaan niiden etsiminen sokkeloisessa, silti iki-ihanassa Venetsiassa, veisi varmaan viikon.

Perinteisiä maalauksia ja piirustuksia näyttelyssä on vähän. Kuvanveiston alue on laaja ja materiaalien kirjo suuri auton puskureista kävelykeppeihin, ihmisen hiuksista sähköjohtoihin. Installaatioita ja erisortin koosteita on jos jonkinlaisia, samoin valokuvia ja videoita. Tajunnan räjäyttäviä elämyksiä on turha etsiä.

Innovaatioiksi voi luokitella kokonaistaideteokset ja kertauksiksi jo 70-luvun näyttelyistä tutut tilakokemukset, joissa ravitaan kaikkia aisteja. Elämänmenon risaisuus, porno ja vääristyneet valtasuhteet sävyttävät kyllä, mutta kolkuttelelevt vain harvakseltaan siedon rajoja.

Suomen osasto on selkeässä teemallisuudessaan puhutteleva. Jussi Kiven Palo- ja pelastusmuseo yhdistää pelastustoimen moninaiset vempeleet ja kornit virolaisesta bunkkerista löytyneet ydinsodan selviytymisohjeet. Alussa pikkupojalla oli paloauto ja lapsuuden äänimaisemana sireenin ääni ja idolina sankaripalomies. UPM:n kierrätysmateriaalista valmistamalla värikkäällä terassilankulla Suomi pääsi osalliseksi kultainen leijona-palkinnosta, jonka sai taidekahvilan suunnitellut saksalainen Tobias Rehberger.

Yhteispohjoismaisessa paviljongissa The Collectors - Keräilijät - esittäytyvät kuviteltuna huushollin edustussisustuksena. Toista ”myynnissä” olevaa taloa isännöi perhe, joka kalliista luksuksesta huolimatta täyttää ingmarbergmanilaisen tragedian tunnusmerkit.

Salaperäinen Mister B taas lojuu kuolleena uima-altaassa ja rahanhajuista kämppää kalustavat homoeroottiset tunnuskuvat. Tarkoitus on pohtia, millä motiiveilla ihminen haalii kotinsa esineet ja kapineet. Ja ovatko motiivit aina pulmusenpuhtaita? Ja miten ökyily ei takaa onnea!

Identiteetti, muukalaisuus ja globaalin yhtenäiskulttuurin uhka ovat esillä moneen kertaan, mutta aika säyseästi. Murroksesta selviäminen ei onnistu ilman törmäyksiä, kuten voi lukea Venäjän osaston tuotoksista. Luovan prosessi idean pilkahduksesta keskeneräisyyden sietoon ja vähittäiseen valmistumiseen esittelee taiteilijan roolin monimuotoisuutta Teknologia näyttäytyy luonnon vihollisena, mutta huoli ilmastonmuutoksesta ei näillä areenoilla ole erityisen pinnalla.

Nousevat Aasian kulttuurit ovat vallanneet aikaisempaa vahvemman sijan, kuten saattoikin odottaa. Lopuksi on hyvä muistuttaa itselleen, että tosiasiassa näkyvillä on vain valintojen tuloksena syntynyt kavalkadi, johon näyttelyn amerikkalainen johto on vaikuttanut. Näyttelyn ulkopuolella syntyy koko ajan taidetta, joka on aivan yhtä merkityksellistä.

LEENA-RIITTA SALMINEN