Raimo Kuusik 2003: Tyttö. Marmori. Marmori. Kuvaaja: TUULA HUITTINEN

Raimo Kuusikin maalauksia, piirustuksia ja veistoksia. Kotkan pääkirjaston näyttelytila 24.8. saakka.Virolaissyntyisellä kuvanveistäjällä ja taideopettajalla, Raimo Kuusikilla (s.1947) oli näyttely Karhulan kirjastossa vuosi sitten, ja suuri osa nyt esillä olevista piirroksista ja öljymaalauksista on jo siellä nähtyjä. Uudempien piirrosmuotokuvia joukosta pistää silmään tuttuja kasvoja. Voin hyvin kuvitella, että Kuusikilla on, tai voisi olla, asiakkaita jonoksi asti pyytämässä kuvaa "meidän Matista" tai "naapurin Maijasta".

Oletan piirrosten ja maalausten olevan työkaluja matkalla todelliseen intohimoon: veistokseen. Kuvanveiston opettajanakin toimiva Kuusik käyttää useita materiaaleja: puuta, graniittia, marmoria ja dolomiittia. Mukana on myös yksi kipsimalli ja pronssiin valettu kahdeksankymmentäluvulta peräisin olevan omakuva.

Teosten muotokieli vaihtelee kansanomaisen kömpelöstä notkean taiteelliseen. Pitkänomaiset, venyneet, Amedeo Modiglianin maalaukset mieleen tuovat muodot toistuvat tuoreissa puuveistoksissa ja graniittiin veistetyssä teoksessa, Daami koiransa kanssa.

Uhkea, dynaaminen, Fernando Boteron teosten kaltainen pyöreys hallitsee varsinkin eläinveistoksia ja vaikkapa naista kuvaavaa graniittiveistosta nimeltä Lamaja. Dynaaminen, purkautuva voima ja hento hauraus yhdistyvät kipsimallissa, Haavoittunut hirvi.

Materiaalivalinta on veistoksen ydinaluetta. Pohdin onko graniitti oikea aines Nostalgia-veistokselle. Viekö kirjava kiviaines liikaa voimaa muodolta vai olisiko veistos päässyt paremmin oikeuksiinsa vaikkapa marmorissa? Muistuttaisiko se silloin jo liikaa Constantin Brancusin Nukkuvan Muusan ja Modiglianin Mustahattuisen miehen jälkeläistä?

Marmorista kaivettu Tyttö kaunistuu katsoessa. Kiven pehmeä hohde vie mennessään. Se lienee marmorin syvimpiä ominaisuuksia, jonka vuoksi kuvanveistäjät kautta aikojen ovat pitäneet sitä haluttavimpana materiaalina.

Tytön ääriviivat ovat kiven sanelemia ja vinoudet ja epäsymmetriat harkittuja. Nuoruus tulee kauniisti esiin varren hoikkuudessa ja törröttävissä lantioluissa. Voisiko orastavaa naiseutta kuitenkin alleviivata jollakin vähemmän kuluneella tavalla, kuin myös muutamissa muissa töissä toistuvilla, jotenkin tyyliin sopimattomilla, törröttävillä maitorauhasnappuloilla?

Jotkut eläinveistoksista, kuten Saukko ja poikanen, ovat muodoltaan hiottuja, mutta jotenkin kankeita ja sisäisesti elottomia. Sen sijaan Lappeenrannan karhunpentujen muistoksi tehty leikkisä eläinveistos on vakuuttava myös tunnelmaltaan. Marmoriin veistetyn Koiranpennun lasisilmät näyttävät jo tahattoman mauttomilta. Yllättäen varsin suorasanaisen realistisesti naisen osaa kuvaa, Mies seljässä, lapsi kädessä - teos.

Katsoja hämmästyy maalauksien, veistosten ja piirustusten määrää. Muotoilijana olen aivopesty toteamaan, että useimmiten kannattaa painottaa sitä mitä eniten haluaa kertoa. Kokonaisuudesta saattaa siten tulla myös taiteellisesti uskottavampi. Väheksymättä kaikkien teosten arvoa tekijälleen, toistan kulunutta totuutta: vähemmän on joskus enemmän.

TUULA HUITTINEN