Hiljaiselon muuri murtuu
17.6.2009 4:00
Laveasti tulkittuna asetelma vahvistaa vetovoimaansa.
KuvataideAsetelma. Kotkan taideseura ry:n näyttely.
Kotkan kirjastossa 30.6.2009 saakka.Tiukimmin luokiteltuna asetelmassa kuvataan elottomia kappaleita: hiljaiseloa, Stillebeniä. Kukoistavimmillaan asetelmataide oli barokkiajan Hollannissa, jossa kunniallisen kodin seinällä piti riippua hedelmä- tahi riistamaalauksia. Hedelmiä ja puteleita on maalattu varmasti miljoonittain. Onhan se hyvää muodon rakentamisen ja aineenmukaisuuden opetteluakin. Eli helposti saatavilla oleva aihe, mutta etsipä siihen persoonallinen esitystapa!
Kotkan Taideseuran näyttelyssä asetelmia tulkitsee erilaisin taidoin 21 tekijää. Hedelmien houkuttavuutta pyörittelee Scherfbeck-tyyliin Riitta Viljanen, muutamalla terävällä ääriviivalla. Maija-Riitta Jäppinen saa omenansa melkein pullistelemaan kankaasta ulos, hieman kuivahkosti. Ester Saksan Jälkiruuassa on maagista hehkua, itäisten maitten etiäisiä. Hedelmä se on kokteilkirsikkakin! Mari Sihvosen juomapikarit viestivät suorastaan kevytkenkäistä hurmaa. Hän maalaa vakuuttavasti, vettä ja väriä pihistelemättä.
Asetelma voi kertoa tarinan. Outi Aho-Kerttula on saanut oppia Repin-Instituutin koulutuksessa ja hänen vahvaan materiaalituntuun pohjaavat Huopikkaansa tuoksahtavat mereltä, kalastaja-asumukselta ja partaiselta piippumieheltä. Pirkko Åkerblomin surumieliset Tummat tulppaanit vihreässä maljassa taas johdattelevat hiljaiseen, hämärään huoneeseen.
Kala kantaa symboliarvoja uskonnosta vetten valtiaaseen tahi arkiseen ravintoon. Pia Hinttula on uusinut maalauksiaan kaaviotekniikalla, mutta taitavasti väistää mekaanisuuden. Seppo Särkisen saalis on nuollun sileäkylkistä. Lisävivahteet ja sivellinjäljen elävyys eivät ehkä olisi pahitteeksi.
Viidakon pikkuruiset siivekkäät kirjovat kuvapinnan Liisa Mäkelän uusissa teoksissa kuin keskiaikaisissa kuvakudoksissa. Sarjan aatelia on Silloin ennen meillä oli maisema-astiasto - öljymaalaus, joka sekoittaa surrealismia ja rokokoon koristeellisuutta. Hempeä innovaatio on varmaan mettä romanttisille sieluille. Karheammin, käytännöllisemmin samaan suuntaan askeltaa Hanna Rannanjärven tiiviiksi pakattu, hiukka ilmaton Kevät kutsuu, kuuletko.
Ihmisfiguuri on tuoretta asetelman ainesta. Anneli Moilasen myyttinen neito pitelee sylissään lintua, jolle myytissä lankeaa koreilunhaluisen katseenvangitsijan rooli. Valon tulokulma on Harri Rommin tutkimusaiheena. Jämptillä tekniikalla ja ironisesti hän tarttuu sukupuolikeskusteluun Ystävänpäivä-teoksessaan. Niukkaa väriskaalaa kirkastaa kauluksen valkea. Marionettinukke on totta kai maskuliini. Taito ja näkemys hivuttautuvat jo lähelle toisiaan. Marjukka Auvisen väritetyt piirrokset ovat kuin varuillaan, haaleita ja hauraita.
Asetelmamaalauksesta ei ole pitkä matka installaatioon. Jouko Saikkosen käsityökalut muistavat kämmenen viivat aikojen takaa ja Sepän naulat ovat peräti liikuttavia nykyisten galvanoitujen naularivistöjen rinnalla. Mutta mitä tapahtuu, Kun pelit on pelattu, kysyy Eija Ylinen-Virtasen esinesommitelma? Huulipunaa lasissa, kiireesti pöytään viskattu solmio ja kortit sekaisin! Tavallinen tarina, mutta tiedä, mitä siitä sikiää!
Leena-Riitta Salminen
