Veden äärellä. Maalauksia. Anna Kiiskinen. Galleria Nikolaissa 6.6. 2009 saakka.Tamperelaissyntyinen Anna Kiiskinen on asunut Münchenissä vuodesta 1991 ja hankkinut taidepedagogiikan tutkinnon sieltä. Kuvataidetta hän on tehnyt teema kerrallaan. Vuodesta 2002 lähtien hän on tutkinut vettä ja aivan viime vuosina lisännyt sen rinnalle lokit, lumen ja kaislat.

Työn jälki on tarkkaa ja huolellista, todella tutkijamaista. Hieman samaan tapaan kuin Leena Puolatie viimetalvisessa Kouvolan näyttelyssään, Kiiskinen operoi sävypelkistyksillä. Yhteys lienee sattumaa niin kuin taiteen alueella silloin tällöin tapahtuu.

Aiheena vesi väreilyineen on kiehtova loputtomassa vaihtelevuudessaan. Anna Kiiskisen siveltimen jäljiltä veden liike pysähtyy ornamentaaliseksi kuvioksi, muutaman harvan sävyn varaan. Matta akryyliväri hillitsee vielä vivahteitten iloittelua pienistä osista kasautuvissa abstrakteissa sommitelmissa. En pääse eroon vaikutelmasta, että koettu elämys järkiperäistyy ja muuttuu tietokonesimulaatiota muistuttavaksi. Maalauksellisuuden kesyttäminen on varmaankin tietoista valintaa eikä itsessään sisällä arvolatauksia.

Näyttelyn hienoimpia teoksia on Lila ja kulta, jossa veden kalvon rikkoo vedessä kahlaava lapsi heijastuksineen. Hänetkin tekijä on kuvannut vain muutamin harmahtavin sävyin, vastavaloon.

Maalauksen voima on avaran veden ja lapsifiguurin kohtaamisessa, johon syntyy kaivattua jännitettä ja samalla myötäsukaista kesäpäivän tunnelmaa.

Lennossa-sarja on ripustettu hauskasti vapaamuotoiseen ryhmään. Pikkuruisissa maalauksissa liitelevät lyijykynällä täsmällisin sävyin tallennetut lokit eri kuvakulmista. Taustan kuviointi on vapaata vihjailevasta paikallisväristä ja usein kääntyy taitettujen sävyjen suuntaan. Linnut ottavat välimatkaa luontokuviin ja saavat muita merkityksiä, joista tyrkyllä lienevät ketterimmin vapautumiseen liittyvät mielikuvat. Mutta jälleen vailla kaikkinaista riehakkuutta, vaan mieluumminkin tarkkaan punnittuina päänsisäisinä prosesseina.

Samalla pelkistystekniikalla syntyneet kolme vuodenaikakuvausta rinnastavat vettä ja hoikkauumaisia koivun runkoja. Anna Kiiskinen on karsinut niistäkin kaikki ilmavuuteen viittaavat oireet ja metsäluonnon tilakokemuksen ja sitonut ne tiukasti pintaan kaksiulotteisiksi toistuviksi kuvioiksi. Rauhoittavasti ne kyllä toimivat ja siirtävät syrjään metsänsylin hurmaannuttavat fyysiset tuntemukset.

Näyttelykokonaisuus on hyvin hallinnassa eikä horjahduksia tyylistä ole. Jäin miettimään, voisiko pidäkkeistä vähän hellittää ja antaa edes pikkuisen loiskahtaa yli tai ohi tai sivuun, jotta eletyn elämän maku tuntuisi kirpeämmin? Mutta tekijälaatuja on moneen lähtöön kuten meitä katsojiakin.

Leena-Riitta Salminen