Kaija Asikainen 2008: osa asetelmasta. Öljy.

Pietarin I. E. Repin -Instituutin kuvataidekoulutuksen kevätnäyttely. Haukkavuoren näkötornin tornigalleria 31.5. saakka. Anu Ahonen, Saara Lindroos, Heli Rosendahl, Sanna Paananen, Leila Gröndahl, Timo Panu, Mari Sihvonen, Linea Meder, Sari Huhtala, Antti Pesonen, Raija Merilä, Kristina Elo, Linea Meder, Kaija Asikainen, Signe Nenonen, Outi Aho-Kerttula, Pirjo Sihvonen.Taitaa olla jo kolmas vuosi perätysten, kun huomaan olevani saman tehtävän edessä: arvioimassa Kotkassa toimivan Repin-instituutin taidekoulutuksen kevätnäyttelyä. Taitaa myös olla yhtä mones kerta, kun päädyn toteamaan, että näyttely on jälleen kerran näyte klassisen taidekoulutuksen voimasta. Muotokuvat ovat eläviä, asetelmat tasapainoisia ja viiva keveää.

Mukana olevien taiteilijoiden töissä näkyy sellainen teknisen osaamisen kasvu, että ei voi kuin hymistellä tyytyväisenä. Kuvittajanakin tunnetun taiteilijan Kristina Elon valkoisessa asetelmassa, jos missä, materiaalin tuntu on näkyvillä, tuttua ilmausta käyttäen: käsin kosketeltavana.

Valkoisia on niin montaa sävyä, ja muoto syntyy valosta. Ei lumikaan ole paperinvalkoista, se on vaaleanpunaista, sinistä, keltaista ja usein liilaa, riippuen valosta ja sen taittumisesta hangella. Elon valkeat elävät. Eikä heikko esitys lainkaan ole Kaija Asikaisen asetelman valkea kipsipylväs terävine varjoineen.

Positiivinen yllättäjä on myös Raija Merilä. Kouvolalainen historian opettaja on käyttänyt sapattivuotensa kunnialla. Hänen ja toisen samasta aiheesta maalanneen, Outi Aho-Kerttulan arkisessa huopatossu-räsymatto-asetelmassa maton loimetkin tuntuvat todellisilta.

Hauska detalji on väriero Aho-Kerttulan ja Merilän maalauksissa. Yksilöllinen värien näkeminen konkretisoituu kouluesimerkin lailla. Vaikka taiteilijat ovat mitä ilmeisimmin yhtä aikaa ja samasta kulmasta työstäneet samaa asetelmaa, ovat teokset perussävyltään kovin erilaiset.

Jos psykologisoisin, sanoisin, että Aho-Kerttulan maalauksen mattoa on suru koskettanut. Raidat ovat samenneet ja yleisväri on alakuloisempi, ehkäpä kypsempi. Merilän maalausta kannattelee lapsen usko tulevaan, mäntysuopa on kirkastanut sururaidat, jos niitä on ollutkaan.

Akvarellistina taitava Mari Sihvonen ei yllä öljytyössään vielä samaan. Asetelmat sinänsä ovat hauskoja, runsaita ja tasapainoisia. Yksi silmää miellyttävimmistä on koottu taiteilijantarvikkeista, josta kiitollisen kohteen oivalliselle työlleen on saanut Linea Meder.

Alakerran pienessä näyttelyhuoneessa on esillä tussi- ja punaliitupiirroksia. Kadehdittavan tarkkaa tussityöskentelyä edustaa haminalaisen kuvataideopettajan Saara Lindroosin kipsitutkielma. Elävän mallin piirtämisellä opiskelijat aloittavat jokaisen työpäivänsä instituutissa. Ihmisen mittasuhteiden syvällinen ymmärtäminen on klassisen taidekoulutuksen perusta. Eikä mikään valmenna silmä-käsikoordinaatiota paremmin kuin croquis, mallin piirtäminen lennosta.

Sanna Paanasen, Timo Panun, Anu Ahosen ja Leila Gröndahlin muutaman tarkan vedon piirrokset osoittavat kuinka keveältä raskaskin työ kauempaa katsottuna näyttää. Itsekin pikkuisen raapustelleena tiedän, että hallittu keveys on monen harhaan vedetyn viivan ja rypistetyn paperin takana.

TUULA HUITTINEN