Juha Watt Vainiosta on tullut kotkalaisen identiteetin ikoni. Valokuvakeskuksen näyttely esittelee hänet aikalaisalbumien sivuilla kuvattuna, sellaisenaan. Yksityinen ja julkinen sekoittuvat, kuten nykyään on tapana. Lasinpohjan läpi näkyy remakka happening, joka vaihtuu elämän loppupuolella raittiin miehen kirkkaaksi näyksi. Kuvien ryhmittely ryppäiksi on hyvä ratkaisu, joka tukee kokonaisuuden episodimaista luonnetta.

Valokuvamateriaali on peräisin Juha Vainion muusikkokavereilta ja perheen kuvakokoelmista. Valokuvataiteellisia kriteerejä vastaan niitä ei voi eikä kannata tarkastella. Niiden ansio on rehellisyydessä ja tilannekohtaisessa sisällössä, täydellisen epäteoreettisessa laukaisualustassa. Onneksi niitä ei myöskään ole jälkeenpäin manipuloitu eikä juuri sensuroitukaan. Ei silitetty eikä selitetty ahtaan normin laatikkoon.

Näyttelyn lavastus jatkaa samaa karheaa linjaa pulloineen ja pönttöineen. Samalla selviää Juha Vainion tuotannon laajuus alkuperäisten levynkansien, kasettien ja hänestä kirjoitetun materiaalin avulla. Sanoittajan rooli oli se areena, jolla hän nousi kiistatta viihdemaailman mestariksi. Näyttelyn äänimaisemassa kulkevat peräkanaa Kaamasentien synkkäkulmaiset matkaajat, rakkaussuruissaan tuskitteleva 16-vuotias ja turhaan hätäänsä yöllä apua etsivä lähimmäinen. Sävyt vaihtuvat sujuvasti.

Kuvat valaisevat kotkalaisen ja valtakunnallisen rytmimusiikin nousutaivalta, jossa sattuma ja improvisaatio osaltaan tahdittivat roheaa menoa. Se on tämän paikkakunnan ominaislaatua, jota ei tiukkapipoisimmankaan kannata kiellellä. Tunteeko nykynuoriso sitä, epäilen, lukuun ottamatta sitä ammattiopiskelijain joukkoa, joka Höyrypanimolla valmentautuu nyt muusikon uralle. Globaali viihde jyystää samoin sävelin läpi maailman.

Näyttelyn ydinkysymys on: millainen ihminen Juha Vainio oli? Onko kuvista luettavissa taustatekijöitä, joiden kautta hänen riimittelijän lahjansa kasvoivat mittoihinsa? Kaiken kohelluksen, roisin tilapäähuumorin takaa, hahmottuu kuva herkästä, kompleksisesta, nuoresta miehestä. Saattaisi uskoa, että hänellä oli se sisäinen haava tai arpikudos, joka taiteen syntyteorioiden mukaan tarvitaan luovaan impulssiin. Hänestä tuli ihmisen repaleisen, ristiriitaisen minuuden tulkki, niiden tuntojen herkkä oivaltaja, joitten kanssa meistä useimmat kamppailevat läpi elämän.

Kuvat esittelevät keskushahmon useimmiten osana joukkoa, porukassa, kimpassa, menossa ja tulossa. Vitsi lentää ja näytös syntyy ilman etukäteiskäsikirjoituksia eikä tainnut aina tarvita erillistä yleisöäkään. Jälkikäteen heitä voi pitää eräänlaisina "esikummeleina": mikään inhimillinen ei ollut vierasta eikä haudanvakavaa. Paitsi, että rosoisen pinnan alle voi huumorin avulla piilottaa kipeitäkin tuntemuksia. Siihen osioon lasken esimerkiksi suhteen vastakkaiseen sukupuoleen. Panomies tietää tai ainakin pelkää olevansa naisen edessä heikoilla.

Juha Vainion laululyriikka ei satuttaisi kuulijaa, ellei se koskettelisi myös lähimmäisen kokemuksia. Oivallusten äiti on täytynyt ollut tarkkailijan asenne, kyky samaistua toisen tilanteeseen. Tuo särmikäs sosietee, joka kuvissa poseeraa, on varmasti antanut aihetta, samoin kuin muut kohdalle osuneet "pelimiehet". Yhteiskunta näyttäytyy kasvottomana ilonpilaajana, järjestelmänä, joka ei pienestä taaplaajasta piittaa.

Matkailusta tuli kansanhuvia reilusti sodan jälkeen, kun ikkunoita taas availtiin runneltuun Eurooppaan. Juha Vainion reissukuvista syntyy eräänlainen road movie, vaikka stillkuvia ovatkin. Episodi seuraa toistaan, kohteet vaihtuvat ja ohjelmisto niissä syttyneistä sattumuksista. Ei ole Kööpenhamina kuin ennen. Kuvien avulla syntyy myös kerros ajankuvaa.

Näyttelyn kuvagenrellä on Kotkassa onneksi jatkajansa. Taideahtaajat Timo Mähönen, Juha Metso ja Heimo Suntio ovat luoneet yhtä surrealistisia tilannekuvia, joissa vallitsevat käytännöt ja totunnaisuudet ovat olleet irvailun kohteena. Elämä jatkuu. Juha Vainion jäähyväiskuvaksi, eräänlaiseksi loppulauseeksi, koin kuvan, jossa hän heilauttaa kättään golfbägi kainalossaan. Ja hymyilee ovelasti. Älkää uskoko mitä näette!

LEENA-RIITTA SALMINEN