Fetisismin ja sadomasokististen riittien kuvaamiseen erikoistuneen Qumman alias valokuvaaja Rami Taljan kuvat ovat hätkähdyttäneet satunnaisia kulkijoita Kotkan Valokuvakeskuksessa viime viikot. Tai toisaalta: mikäpä tänään mahtaa enää hätkähdyttää?

Ei ole pitkä aika siitä kun SM:n luultiin tarkoittavan ainoastaan Suomen mestaruutta. Nyt tiedetään jo peruskoulussa, että mistään kukkien sidonnan kansallisesta mestaruuskilpailusta ei ole kyse, jos joku sanoo olevansa kiinnostunut SM:stä and bondagesta. Maailma muuttuu ja kuvat sen mukana. Talja rajaa omistaan pois laittomuudet, lapset ja eläimet. Sen jälkeen lähes kaikki yhdessä sovittu on sallittua. Ja kamera sanoo klik.

Fysiologisen tietämyksen mukaan ihminen pyrkii hakemaan mielihyvää ja välttämään kipua. Tätä kutsutaan elämänvietiksi. Joskus kipu, kivun pelko, kivun tuottaminen tai sillä uhkaaminen tuokin nautintoa. Jos suoranaisesta kuolemanvietistä ja sillä leikittelystä ei ole kysymys, niin ainakin on kyse alistamisesta ja alistumisesta.

Seta RY:n tiedotteen mukaan sadomasokismi on vapaaehtoista nautintoa valtakokemuksista. Turvasanoilla kontrolloidaan aktia. Jos osallistujien sietokyky ylitetään, kyse ei ole enää SM:stä, vaan väkivallasta. Tärkeää on oikeus saada valita tunteeko kipua, tuottaako sitä vai pyrkiikö välttämään koko sceneä.

Kuulun itse vähemmistöryhmään, jolta oikeus valintaan puuttuu. Eikä kipua ole tuottamassa lävistetty kumipukuinen ketjujenkilistäjä. Se vain takoo tauotta pajavasarallaan selkäydintäni. Kuinka pitkälle omat rajat venyvät ennen kuin pimeys tulee, on tätä kautta kyllä tuttua. Mutta ymmärrettävästi kevytmielinen leikki kivulla on minulle vaikeasti hahmotettava asia.

Kuvien hallittuja sommitelmia ja kiiltävää omalaatuista esteettisyyttä en voi kieltää. Talja on perehtynyt muotikuvaukseen ja tekeekin malleistaan Qumman kauniita ihmisiä. Niistäkin, jotka rooliasuistaan riisuttuina ehkä ovat väsyneitä kaupankassoja tai nuupahtaneita toimistovirkailijoita. Japanissa, jossa kasvojen menettäminen on perisynti, Qumman töistä kuulemma pidetään. Ja onhan Suomikin harrastajanäyttämöiden luvattu maa. Meillekin on vaikea ilmaista tunteitamme itsenämme, peruukki tai kumihuppu auttaa?

Ehkä toivoisin fetisistiseltä kuvastolta enemmän mielikuvitusta: kumi, ruoskat, nahka, narut, ketjut ja lävistetyt omalaatuisen viktoriaaniset ampiaisvyötäröiset ballerinat toistuvat puutumiseen asti. Ovatko fantasiat näin ylikansallisen kapeita? Siksi selloa soittava pyöreähkö nainen, vesikiveltä kohoava Suomineito ja lähes Zhang Yimoun elokuvien värikylläisyyden tavoittava, rypsipellossa seisova, punaiseen lateksiin verhoutunut kaunotar yllättävät positiivisesti.

Vaikka kritisoin toistuvia ballerinoja, pari visuaalisesti vaikuttavimmista otoksista liittyy kyseiseen aihepiiriin. Toinen on pieni, varjoilla leikkivä mustavalkoinen kuva pelkkiin ketjuihin ja ballerinatossuihin verhoutuneesta tytöstä. Ja toinen, ehkä monimielisyydessään pelottava kuva ballerinan alavartalosta, jonka puhtauden ja herkkyyden rikkoo veri. Tahatonta huumoriakin löytyy useammasta kuin yhdestä otoksesta, osassa se toki lienee teräväsilmäisesti haettuakin. Eihän seksuaalisuus ole, eikä saa olla ryppyotsaista puuhastelua SM-tasollakaan, eihän?

TUULA HUITTINEN