Valtakunnan huippu on tähtäimessä
6.5.2010 0:00
Sami Soininen otti kuvan, kun Timo Mähönen ilmoitti olevansa rinta rottingilla. Sofia Virtanen on hengessä mukana.
Kuvaaja: Raimo Eerola
Matti Tieaho
KOTKA. Kotkan valokuvakeskus ry. täytti keskiviikkona viisi vuotta. Ensimmäisen valokuvanäyttelynsä se piti Galleria Uusikuvassa, jossa yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Sofia Virtanen tutustui toimintaan ja innostui.
—Kävin siellä, ja se herätti mielenkiintoni. Sami Perttilän valokuvissa oli jotain samaa kuin minunkin kuvissa, Virtanen kertoo.
Hän myöntää, että puheenjohtajana on joskus ollut unet vähissä, sillä riskejäkin on pitänyt ottaa.
— Jos väärään aikaan on väärä näyttely, niin se ei pure yleisöön. Taide on riskibisnestä, ja on otettava riskejä, jos haluaa menestyä, Virtanen kertoo ja paljastaa vuosien saatossa omaksi suosikikseen näyttelyn Marilyn Monroesta vuonna 2006.
Toiminnanjohtaja Timo Mähönen muistuttaa, että valokuvakeskus vetää Kotkan alueen gallerioista eniten yleisöä. Vuosittain kävijöitä on ollut maksullisessa galleriassa kuutisentuhatta. Tänä vuonna Mähönen uskoo kävijämäärän nousevan 10 000 kävijään.
— Leevi Korkkulan näyttelyyn syksyllä on tulossa yksin Helsingistä 10 bussia.
Mähönen luottaa myös Madventuresin näyttelyn vetävän meripäivien aikaan galleriaan paljon yleisöä.
— Näyttelytilamme on 160 neliötä, eli tilassa mitaten olemme Suomen toiseksi suurin. Tämä paikkakin on logistisesti erittäin hyvä: satama, linja-autoasema ja kaikki palvelut löytyvät 800 metrin säteeltä.
Mähösen mukaan tavoitteena on tehdä Kotkan valokuvakeskuksesta Suomen merkittävin galleria.
— Rima on korkealla, mutta ei liian korkealla kuitenkaan.
Mähönen muistelee yhdistyksen alun olleen hankalaa, sillä sopivaa näyttelytilaa ei kaupungista tahtonut löytyä. Lopulta gallerian paikka löytyi yksityiseltä sektorilta. Vuodesta 2006 lähtien yhdistys on saanut valtiolta ja kaupungilta toimintatukea. Tänä vuonna julkista tukea on luvassa noin 20 000 euroa. s
Kotkan valokuvakeskus on oman tulorahoituksensa suhteen Suomen kolmanneksi menestynein valokuvagalleria Suomessa. Vain Viktor Barsokevitschin VB-valokuvakeskus Kuopiossa ja tamperelainen Valokuvakeskus Nykyaika menestyvät paremmin.
— Kyllä tässä ollaan ihan rinta rottingilla. Mitään ei tarvitse kuluneen viiden vuoden ajalta hävetä, Mähönen kertoo.
Hän vakuuttaa, että moniulotteinen näyttelytoiminta jatkuu: kenellekään ei kumarreta, ja pientä hämmennystä on jatkossakin luvassa.
— Vaikeintahan tässä on säilyttää tuoreus. On juostava saatanan kovaa, että pystyy säilyttämään asemansa, näin urheilutermiä käyttäen. Kilpailutilanne on kova.
Kotkan valokuvakeskus ry.
Perustettu vuonna 2005
Valokuvakeskus on ammatti- ja harrastekuvaajien, kuvataiteilijoiden ja multimedia-ammattilaisten yhteenliittymä
Kehittää valokuvataidetta ja visuaalista kulttuuria
Harjoittaa näyttely-, tiedotus-, julkaisu- ja koulutustoimintaa ja ylläpitää alueellista valokuvakeskusta
Valokuvakeskus, 160 neliömetriä, osoitteessa: Vuorelankulma 2, 48100 Kotka
Avoinna ti—pe 13—18 ja la 12—16, suljettu su-ma
Noin kuusituhatta vierailijaa vuodessa
Lähetä uutinen kaverille