Kaukaa näkee paremmin
11.1.2010 4:00
Minna Raskisen mielestä Kaakkois-Suomessa on musiikillisesti suurta potentiaalia, joka on tuotava entistä paremmin esille. Alueellisena ylpeydenaiheena hän pitää Iitin musiikkijuhlia.
Kuvaaja: LUMIKKI HAAJA
Säveltaiteen läänintaiteilija Minna Raskinen toivoo, että hän ehtii uuden työnsä ohella toteuttaa itseään muusikkona.
TIINA AHO
KOUVOLA. Perjantain piti olla säveltaiteen läänintaiteilijan Minna Raskisen ensimmäisen työviikon viimeinen työpäivä. Siitä tulikin hänen ensimmäinen työpäivänsä.
Flunssasta toipuva Raskinen esittelee Kouvolassa sijaitsevaa työhuonettaan ja kertoo, että tietokoneen ja tulostimen asetukset on nyt viritetty kohdalleen. Seuraavaksi pitää alkaa luoda kontakteja. Iittiläissyntyinen Raskinen on ollut pois maisemista 23 vuotta.
- Siitä on paljon etua: kaukaa näkee paremmin kuin läheltä, mitä kehitettävää alueella on, hän sanoo.
Raskisen kaakkoiselle kehittämislistalle kuuluvat ainakin tiedotus ja markkinointi, jotka kaipaavat ”tiivistämistä”. Hän aikoo kartoittaa olemassa olevat musiikkitapahtumat ja pohtia, sopiiko sekaan uusia. Kantelemuusikkona tunnettu läänintaiteilija haluaa nostaa entistä enemmän esille kansanmusiikkia. Marginaalimusiikista innostuneille nuorille pitäisi hänen mukaansa antaa mahdollisuus tulla kellareista ja autotalleista soittamaan kaikkien kuullen.
Sitten ne koululaiset... Tässä vaiheessa Raskinen hymähtää itselleen. Nyt alkaa nimittäin puhua hänen sisällään asuva kansanvalistaja. Läänintaiteilija haluaa toteuttaa koululaiskonsertteja, joiden myötä lapset oppisivat tuntemaan monipuolisesti soittimia. Myös erilaiset workshopit kuuluvat Raskisen suunnitelmiin.
- Education, education and education, hän siteeraa presidentti Tarja Halosta.
- Koulutuksessa on sivistyksen ydin.
Ennen kuin Raskinen nimitettiin Kaakkois-Suomen säveltaiteen läänintaiteilijaksi, hän oli toiminut yli kymmenen vuotta kansanmusiikin yliopettajana ja muun muassa musiikin koulutusohjelmajohtajana Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulussa Kokkolassa.
Viime vuoden Raskinen vietti vuorotteluvapaalla ja toimi muusikkona taiteilija-apurahan turvin. Hän olisi voinut palata leipätyöhönsä elokuussa. Muutoksen tarve kuitenkin voitti.
- Olin aika uupunut.
Edellisessä työssä oli ollut sekin ongelma, että se ei tiukkoine opetusaikatauluineen ja hallinnollisine tehtävineen jättänyt juurikaan tilaa muusikon luovuudelle. Raskinen uskoo, että nyt hänellä on parem-
mat mahdollisuudet toteuttaa itseään.
- Arkinen toiveeni on, että ehdin läänintaiteilijan työn ohessa harjoitella ja säveltää. Jos järjestän alueen kansanmuusikoiden kanssa koulukonserttikiertueita, voin olla niillä mukana muusikkona.
Kaksi soololevyä julkaissut muusikko nimittää itseään kameleontiksi, joka haluaa välttää leimautumista vain yhteen tiettyyn tyyliin.
- Esimerkiksi Paljastuksia-albumillani on klassisen musiikin sävyjä ja irlantilaisesta kansanmusiikista saatuja vaikutteita. Siivet-levyllä on improvisoivaa, etnistä fuusiota, Raskinen luonnehtii.
Musiikin kuuntelijana hän on kaikkiruokainen suurkuluttaja, jonka kotona on noin 500 cd-levyä. Usein hän kuitenkin keskittyy kuuntelemaan hiljaisuutta.
- Ennen Kouvolaan muuttoani asuin puoli vuotta maalla Hämeenlinnan kupeessa. Siellä oli aikaa ja tilaa miettiä ja kuunnella. Muusikkous on paljon muutakin kuin teknistä osaamista.
Raskinen löysi instrumenttinsa osallistuttuaan vuonna 1976 Perheniemen opistossa Mauri Saikon kanteleleirille. Hän nimittää kanteleen ääntä ainutlaatuiseksi, samaan aikaan pehmeäksi, voimakkaaksi ja dramaattiseksi.
Kantele on kuljettanut häntä ympäri maailmaa, ja hän arvelee vahvasta kansainvälisestä verkostosta voivan olla hyötyä uudessa työssä. Ikimuistoisimmasta keikasta kysyttäessä Raskinen kuitenkin antaa esimerkiksi - Kouvolan.
- Esiinnyin 1980-luvun lopulla Karjalan liiton kesäpäivillä Kouvolan jäähallissa. Oli mahtavaa soittaa viisikielistä kannelta, kun äänentoisto oli loistava ja yleisöä oli parituhatta ihmistä ja lisäksi radiokuuntelijat.
Seuraava keikka suuntautuu Kiinaan. Raskinen on saanut kutsun Expo 2010 Shanghai -maailmannäyttelyä ennakoivaan yhteispohjoismaiseen tilaisuuteen. Hän esiintyy Pekingissä yhdessä norjalaisen, ruotsalaisen, tanskalaisen ja kiinalaisen kansanmuusikon kanssa.
Vierailu alkaa tänään sunnuntaina ja päättyy ensi torstaina.
- Työnantaja on osoittanut minua kohtaan suurenmoista joustavuutta. Toki teen työtunnit sitten takaisin, Raskinen muistuttaa.
Minna Mari Raskinen
Syntynyt Iitissä 12.6.1966.
Valmistunut musiikin lisensiaatiksi Sibelius-Akatemiasta. Keskittyi lisensiaattityössään improvisointiin.
Opettanut kansanmusiikkia ja kanteleensoittoa muun muassa Joensuun konservatoriossa sekä Kokkolassa Keski-Pohjanmaan konservatoriossa ja ammattikorkeakoulussa.
Toiminut muun muassa pohjoismaisen kansanmusii-kin ammattikoulutusverkos-ton Nordtradin puheenjohtajana.
Säveltäjä ja kanteletaiteilija, joka on esiintynyt solistina ja eri kokoonpanoissa ympäri maailmaa.
Julkaissut kaksi sooloalbumia (Paljastuksia 1995, Siivet 2008) ja vieraillut useilla levyillä.
Lähetä uutinen kaverille