Hei joku Joensuu – Ultra Bran Ilosaari oli täydellisyydessään hienoinen pettymys

18.7.2017 8:21
Kuva: Stina Kivinen
Puolentoista tunnin hittitykittelyyn tarjosivat vaihtelua hieman vähemmän tunnetut Moskova ja Sokeana hetkenä. Ainkaan niitä yleisö ei hoilottanu yhtä suurella volyymillä kuin tunnetuimpia kappaleita.
Puolentoista tunnin hittitykittelyyn tarjosivat vaihtelua hieman vähemmän tunnetut Moskova ja Sokeana hetkenä. Ainkaan niitä yleisö ei hoilottanu yhtä suurella volyymillä kuin tunnetuimpia kappaleita.

Muistan, missä olin kun Ultra Bra hajosi.

Terrori-iskujen sijaan lapsuuteni kirkkaimpia mielikuvia on se, kuinka seisoin 10-vuotiaana olohuoneessa, tuijotin televisiota ja mietin, etten tule koskaan näkemään lempibändiäni keikalla.

16 vuotta myöhemmin kävi ilmi, että olin väärässä.

Ilosaaren keikka oli viimeinen vuoden 2017 luvatuista kolmesta paluukeikasta. Odotetusti bändi veti lähes jokaisen sunnuntain 25 tuhannesta kävijästä kuuntelemaan, kuinka hauki avaa jälleen leukansa ammolleen.

Tuhansien ihmisten toiveet hittibiiseistä täyttyivät, ja sen huomasi hurmoksellisesta yhteislaulun voimasta.

Itselleni ne suosituimmat kappaleet eivät ole koskaan olleet tärkeimpiä. Mikään kappale ei kestä parinkymmenen vuoden karaokehoilotusta vanuttumatta, ei edes Sinä lähdit pois.

Toisaalta, raivokkaan Älä soita tänne enää koskaan -kappaleen huutaminen tuhansien ihmisten kanssa oli älyttömän hauskaa. Muistan hädin tuskin oman puhelinnumeroni, mutta 686 4371 on piirtynyt tajuntaani ikuisiksi ajoiksi.

Suhteeni Ultra Brahan on se tavallinen tarina: äitini kuunteli bändiä, ja kahdeksanvuotiaana luin otsa kurtussa karttojen sijaan Kroketin kansilehtistä. Vesireittejä oli ensimmäisiä omia levyjäni.

Ajatusmaailmani kehittymistä on voinut mitata bändin tekstien ymmärtämistä vasten. Kappaleiden ironia ja poliittisen viittaukset ovat auenneet vasta teini-iässä, alku-uran radiohiteiksi kelpaamattomat loistokappaleet vielä myöhemmin.

Ajan kerrokset tunsi hyvin keikan puolivälissä soitetusta Itket ja kuuntelet -kappaleessa, jota lapsena en yrityksistä huolimatta ymmärtänyt yhtään. Myös juuri ennen encorea soitettu Panama jäi tuolloin täysin hämäräksi. Nykyään nautin niistä ehkä juuri sen takia: musiikkinautinto ja tarina tuntuu aivotyöllä ansaitulta.

Keikka oli juuri sitä, mitä siltä oli lupa odottaa: yhteislaulua, sadetakkeja, torvisektio, karismaa ja Kerkko Koskinen takomassa flyygeliä. Joukkohurmos kuitenkin hävitti jotain musiikin henkilökohtaisuudesta.

Olisinkin toivonut jotain, mitä en olisi osannut odottaa. Outoa biisiä, uutta versiota tai epätäydellistä tulkintaa.

Vain Vesireittejä sai minut tuntemaan, että tässä ollaan nyt jonkin suuren ja harvinaisen äärellä.

Olen laulanu kappaletta 10-vuotiaana peilin edessä harja mikrofoninani. Olen kuunnellut sitä kävellessäni ympäri Oulua vesisateessa, kun olimme päättäneet erota ensimmäisen avopuolisoni kanssa.

Terhi Kokkonen yksin valonheittimen alla poisti kaikki ihmiset ympäriltäni – oli vain minä, Terhi ja kaupunki, joka ei koskaan tulvi vaikka toivoisi.

Ultra Bra

Perustettiin 1994.

Lopetti 2001.

Esiintynyt vuonna 2007 yhdellä keikalla ja vuonna 2012 Pekka Haaviston presidenttikampanjan yhteydessä.

Teki kesällä 2017 kolme keikkaa: Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa.

Tulevaisuuden keikat ovat toistaiseksi auki.