Näyttämöteos

Suomikuvia loisti ja säkenöi

12.5.2017 4:00 | Päivitetty: 12.5.2017 11:04
Kuva: Sari Tauru
Koreografi Beniamino Borghin suunnittelema Suomikuvia-teos sai kantaesityksensä keskiviikkona. Visuaalinen konsertti oli osa Kotkassa parhaillaan järjestettävää Dancefest-tapahtumaa.
Koreografi Beniamino Borghin suunnittelema Suomikuvia-teos sai kantaesityksensä keskiviikkona. Visuaalinen konsertti oli osa Kotkassa parhaillaan järjestettävää Dancefest-tapahtumaa.

Suomikuvia. Kertomus tanssin ja musiikin keinoin. Kymi Sinfonietta yhteistyössä Kaakon Tanssi ry:n kanssa. Kapellimestari Erkki Lasonpalo, viulusolisti Raymond Cox. Koreografia Beniamino Borghi, puvut Suvi Hänninen, valaistus ja lavastus Olli Liukkonen.

Boomtown Dance: tanssijat Elina Hauta-Aho, Maija Hänninen, Sibiry Konaté, Taru Miettinen, Xavier Bambú Locquet Vandenberghe. Kantaesitys Kotkan konserttitalolla 10.5.

Italialaisen koreografi Beniamino Borghin teoksen Suomikuvia kantaesitys oli lumoava elämys. Kotkalaisyleisö kiitti aplodimyrskyllä, jokunen ryhmän fani peräti bravoota huutamalla.

Kukaan tuskin tohtii kieltää sitä, että koimme jotakin ainutlaatuista. Kun Raymond Coxin viulu Ernst Mielckin Konserttikappaleessa viululle ja orkesterille op. 8 soi jumalaisesti ja tanssijat antoivat jokaisen soinnun, jokaisen sävelen huokua kehostaan, syntyi kokonaisuus, joka kuin huomaamatta vapautti yleisön omista rajoistaan ja vei toiseen maailmaan, ja toi takaisin entiseen, mutta parempaan.

Borghi osoittautuu musiikkia herkkävaistoisesti seuraavaksi koreografiksi. Hän yhdistää oivallisesti suomalaisuuden tarinan ja sävelkielen kehittäessään tanssillista kuvakertomusta Suomesta. Hakasen muotoinen, tanssijoita ajatellen hätkähdyttävän kapea lava kääntyy koreografisten ratkaisujen voimaksi. Borghi luo tanssillista sarjakuvaa. Syvyysulottuvuutta ei osaa edes kaivata.

Ryhmän tanssijat saavat myös säilyttää ominaislaatunsa — kuten Elina Hauta-Aho äärimmäisen ilmeikkäät kätensä tai Taru Miettinen jäntevän kulmikkuutensa — huolimatta siitä, että Borghin tyyli ja linja säilyy vahvana alun Jään peittämästä maasta muutoksen hyväksymistä huokuvaan päätöksen saakka.

Nautin erityisesti liikekielen vivahteikkuudesta samoin kuin siitä tarkkuudesta, millä tanssijat siirtyivät arjen todellisuudesta, täysin luonnollisesta kävelystä tai läsnäolosta väkevään näyttämötanssiin.

Karismaattinen Maija Hänninen, monen ballerinaunelmia aikoinaan vaalineen tytön palvoma tähti, on läsnä omana itsenään, ikäisenään, ja lähes samassa hengenvedossa syövyttävää tuskaa kokevana äitinä ja naisena, kun Kalevi Ahon Kamarisinfonia nro 1 nostaa raatelevat sotatraumat ihmisten mieleen.

Sibiry Konaté ja Xavier Vandenberghe ovat tanssijanlaadultaan hyvin erilaisia. Se tuo ulottuvuuksia erityisesti huikeaan taistelukohtaukseen, jossa tanssijoissa henkilöityy kaksi toisistaan poikkeavaa arvo- ja asennemaailmaa. Pas de deuxit ovat yksinkertaisesti upeita.

Ihanaa on huumori, jopa kyky nauraa itselleen, jonka Borghi on löytänyt ahdistuneisuuden rinnalle. Leevi Madetojan Maalaiskuvien polskasta valuu näkyville myös perinteiden ja juurien kunnioitusta.

Kapellimestari Erkki Lasonpalon johtaman orkesterin seitinluja yhteys tanssijoihin teki minuun syvän vaikutuksen. Toiko Borghin teos jotain uutta Suomi-kuvaan vaikuttaa tarpeettomalta kysymykseltä. Olennaista on aito, syvä elämys, taiteen kosketus.

| Anna-Maija Järvi-Herlevi

Hyvää: Tanssi avasi musiikkia tanssin kautta tanssin ystäville ja musiikki tanssia musiikin ystäville.

Huonoa: Tila ei ole tanssille paras mahdollinen.

Erityistä: Elävä musiikki tanssiesityksissä on harvinaista herkkua oopperatalojen ulkopuolella.