Levy

Levy: Tuure Kilpeläinen osaa hommansa

29.12.2016 4:00 | Päivitetty: 29.12.2016 14:53

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani: Surusilmäinen kauneus.

Kilpeläisen musiikissa on vahvasti suomalaista surumielisyyttä, mutta samalla se on jännittävä kokoelma vaikutteita eri musiikki-kulttuureista.

Universal Music 2016.

Oman ikäpolvensa ikoni Chisu valitteli taannoin Vain elämää -televisiosarjassa, että suomalaisesta musiikkibisneksestä puuttuu miesartisti, jolla on miehen ääni. Tässä hänelle heti yksi.

Nykyaikana tämä on tietysti rohkeasti sanottu, mutta sanon kuitenkin: Tuure Kilpeläisen kevyesti rosoinen ja tumma lauluääni lähtee miehestä eikä androgyynistä. Tällaista maskuliinisuutta ja vuosikymmeniä kypsytettyä väreilyä ei studiotuottajan tarvitse keinotekoisesti tukevoittaaa ääniraidan alapäästä.

Kilpeläisen ääni toimii hyvin myös ylärekisterissä. Tästä hyvä osoitus on Surusilmäinen kauneus -albumin laulu Henki puolellas on. Tässä suorastaan luterilaisen hartaassa kappaleessa musiikki jää ikään kuin pystyyn Kilpeläisen laulun kannatellessa kokonaisuutta. Kuinka yksinkertaisilla eväillä voikaan saada massiivisen vyörytyksen aikaan — kun sen osaa.

Kilpeläisen musiikissa on vahvasti suomalaista surumielisyyttä, mutta samalla se on jännittävä kokoelma vaikutteita eri musiikkikulttuureista. Hitiksi muodostuneessa Autiosaaressa renkutetaan vähän samaan malliin kuin ranskalainen latinotähti Manu Chao on sen aikoinaan tehnyt.

Muilta osin albumi on paljon tukevampaa ja juurevampaa. Yksi-ilmeisyydestä levyä ei voi moittia. Kilpeläisen ääni on niin vahva, että se ikään kuin imee kirjavat musiikkityylit sisäänsä, minkä seurauksena syntyy helposti tunnistettava tyyli.

Kilpeläisen kynä pysyy hyvin sekä nuotistolla että ruutupaperilla. Albumilta löytyy paljon hienoja rivejä tyyliin Mä seison pysäkillä ja tapan aikaa, tai en mä sitä tapa, vaan se minut tappaa (Surusilmäinen kauneus). Kilpeläinen taiteilee onnistuneesti kaislanterävällä rajalla, jonka toisella puolella on melankolia, toisella puolella kirkkaus ja ilo.

|

 

Hyvää:

Ehyt kokonaisuus.

Huonoa:

Väripohjalle painetut tekstit vaikeasti luettavissa.

Erityistä:

Kilpeläinen paljastuu mestaritulkiksi.