Viihdettä Hollywoodin hengessä

31.1.2012 0:00

Kymi Sinfonietta Kotkan konserttitalossa 18.1. Kapellimestari ja pasuunasolisti: Antti Risssanen. Laulusolistit: Johanna Iivanainen ja Juki Välipakka.Musiikillisen alkukipinänsä Kotkan maisemista ammentanut Antti Rissanen nousi viihteen valtavirtaan voitettuaan kansainvälisen Frank Rosolino – jazzpasuunakilpailun v. 1998. Kymi Sinfonietta osui kultasuoneen kutsuessaan hänen vierailulle orkesterin kapellimestarina.

Rissanen sai kotkalaisen musiikkiyleisön liikkeelle runsaslukuisena, kun sali oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Tunnelmaa elähdyttävä lähde pulppusi raikkaana ja kotoista syvyyttä hehkuvan maanläheisenä.

Rissasen konserttia varten tehdyt sovitukset liikkuivat tukevalla maaperällä, jolloin orkesteri svengasi tyylikkäästi ilman suurempia kipupisteitä. Konsertin runkona toimi ulkopuolinen komppiryhmä, jonka työskentely toteutui maltillisen ryhdikkäänä hyvällä balanssilla.

Rissanen esiintyi konsertissa myös pasuunasolistina tavoittaen hetkeen herkistyvää pettämätöntä muusikkoutta. Hän toimi vielä juontajanakin, joka tuki hänen irtonaisen vapaana virtaavaa johtamisrooliaan.

Juki Välipakan tulkinnoissa on tyylinmukaista linjakkuutta. Alkuosan lauluissa hän jäi vaille viimeistä rohkeaa nostetta, mutta espanjankielinen Piensa En Mi ja italiaksi tulkittu Se elokuvasta Cinema Paradiso lipuivat hellyyden väreissä pehmeän samettisina.

Johanna Iivanainen astui valokeilaan pirteän raikkaana. Avausnumero, Marilyn Monroen tunnetuksi tekemä I Wanna Be Loved by You toteutui aidon sensuellina. The Look of Love tulkinnan Iivanainen rakensi hämyisen tunnelmallisena hiljaisella kerronnallaan.

Hollywoodilaista tähtipölyä saatiin runsaasti toisella jaksolla. Sen nostalgiset suosikkisävelmät viehättivät kuulijaa värikkyydellään. Lauluissa Kuinka kaunista on ja Moon River Johanna Iivanainen antoi äänensä levätä tunnelmassa hymyilevän valoisana.

Värikästä virtaa tarjoili Juki Välipakka lauluissa Night and Day ja New York, New York, joissa solisti nousi aallonharjalle vahvalla sykkeellään. Humoresque Festivo orkesteriteoksessa säveltäjä Antti Rissanen esiintyi solistina yhdessä orkesterimuusikko Visa Haaralan kanssa. Leikittelyä ja kuplivaa iloa henkinyt esitys nousi illan ilopilleriksi.

Päätösnumerossa, Just a Gigolo, viihteen liekki lepatti voimallisena. Juki Välipakka nousi vahvaan svengiin innostaen orkesterin kiihkeänä virtaavaan sykkeeseen.

Reijo Paavola