Hallittu ja omaperäinen esikoisteos

8.4.2015 4:00

Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua. WSOY 2015. 86 sivua.

Kolme maailmanloppua on helsinkiläisen Erkka Mykkäsen esikoiskokoelma. Toimittajana ja lavarunoilijanakin tunnetun Mykkäsen kirja on alle satasivuinen, kaunis teos, jonka jokainen kertomus tuntuu vetävän aina maton edellisen alta.

Kirja koostuu yli paristakymmenestä lyhyestä tarinasta, joiden aiheet vaihtelevat maailmanlopulta suojaavan bunkkerin rakentamisesta irtisanottujen sirkustyöntekijöiden kohtaloihin. Vaikka kertomukset ovat hyvinkin elämänläheisiä, hallitsee suurintaa osaa teoksesta hämmentävä unenomaisuus. Vuodenajat vaihtuvat hetkessä, fantasiat käyvät toteen ja lammesta pelastettu hukkuva saattaakin olla kertojan kaksoisolento.

Myös sävy vaihtelee laidasta laitaan. Tirehtöörin ja Parturi Paradisin kaltaisissa tarinoissa kertoja on etäinen tarinaniskijä, mutta osassa kertomuksista etäisyys lyhenee ja näkökulma on hyvin henkilökohtainen.

Tällainen novelli on esimerkiksi Herra Ala-Paavalisen hedelmät, jossa lastenkodissa kasvanut mies aikuisena palaa kiittämään läheisintä hoitajaansa. Tarinan käänteitä ei parane paljastaa, mutta sanottakoon, että se nousee voimakkuudessaan helposti kokoelman kohokohdaksi.

Koska tekstit vaihtelevat sekä tyylillisesti että aiheiltaan, ovat yhdistävät tekijät lähinnä temaattisia. Tarinoissa on paljon erilaisia loppuja ja toisaalta alkujakin. Poikkeuksen tekevät kolme, eri puolille teosta sijoitettua tarinaa, joissa kertoja kohtaa näyttelijä Krista Kososen ja kaksikon välille muodostuu erikoinen suhde.

Mykkäsen tekstiä lukiessa unohtaa helposti lukevansa alle kolmikymppisen kirjailijan esikoisteosta. Hänellä oli kouliintunut, itsevarma ote, joka muotoutuu tarvittaessa vanhemmankin kertojan ääneksi. Esimerkiksi Saunan kerronta tuntuu huokuvan elämänkokemusta.

Kolme maailmanloppua valitettavasti loppuu vähän lyhyeen ja kannet suljettuaan tekisi mieli lisää. Mykkäsen teksti on voittopuolisesti miellyttävää lukea ja novellit niin kompakteja, että lukukokemus on melko köykäinen. Ekonomisesti kirjoitettu kokoelma onnistuu kuitenkin pienessä tilassa sanomaan paljon enemmän, kuin moni kolme kertaa pidempi teos koko mitassaan.

| Tuukka Hämäläinen

Hyvää: Omaperäiset tarinat ja hallittu kerronta. Markus Pyörälän ulkoasu on todella kaunis.

Huonoa: Muutama kertomus jää ulkokohtaiseksi. Tarinoita kaipaisi vielä lisää.

Erityistä: Poikkeuksellisen vakuuttava esikoisteos.