Naurattava kalastusopas Pohjoiskalotille
14.1.2012 0:00Kari Hietalahti: Kenraali Pancho & pojat: suuri kalottikirja. Helsinki-kirjat 2011, 175 s.Harvoin tapaa niin ruman ja luotaantyöntävän kannen kuin näyttelijä Kari Hietalahden kalastuskirjassa. Myös tietografiikan hyödyntämättä jättäminen pistää vihaksi. Mikä siinä on, että ei voi hyödyntää kirjan ominaisuuksia loppuun asti. Kalastus on mitä suurimmassa määrin maantiedettä. Ei Repvåg sano minulle mitään, ja Tenojoenkin voisi piirtää maantieteelliseen kontekstiin eikä valkealle pohjalle kirjan kulmaan. Karttoja paperinukkepiirrosten sijaan, perkele!
Tätä kirjaa olisi tuskin tehty, ellei Kari Hietalahti olisi promonnut aihetta kolme tuotantokautta televisiossa. Parhaimmillaan Hietalahti on ollut kalastuskaverinsa Tommi Korpelan kanssa nimenomaan Pohjoiskalotilla: Norjassa ja Suomessa.
Televisiossahan pari on tyhmistelyllään herättänyt suorastaan myötähäpeää, mutta Hietalahden kirja on toista maata. Korpela ja Hietalahti ovat molemmat nöyriä, pitkänlinjan vapamiehiä, jotka haluavat oppia uutta. Tässä kirjassa Hietalahti tekee joukosta suomalaiskalastajia alan tähtiä, eikä siinä mitään kun osaajat antavat kosolti hyviä neuvoja kalastuksesta Euroopan pohjoisissa osissa.
Välillä Hietalahden omat ja haastateltujen käsitykset esimerkiksi kalakantojen riittävyydestä hieman riitelevät, mutta mitä pienistä. Tämän kirjan tarkoitus on kannustaa ihmisiä hienon lajin pariin Pohjoiskalotilla.
Parhaimmillaan Hietalahti on asioiden yksinkertaistamisessa. Tässä olisi alan miehilläkin opittavaa. Esimerkiksi perhostelun saloja päivitellään kirjan loppuosassa erinomaisen simppelisti. Tämä kaikki esitellään hissumaiseen tyyliin, omaan partaan itseironisesti höhöttäen.
Tenojoesta tehdään kirjassa vaatimattomasti maailman paras lohijoki, ja sen kaupalliset kalastusmuodot tulee houkuttelevasti kuvatuksi. Ruijanpallas tuntuu olevan Hietalahdelle ylittämätön fiksaatio, mutta merikalastus Norjassa tulee jutustelutyyliin muutenkin esitellyksi.
Huumori on hyvin läsnä. Mukana on esimerkiksi tunturisaamen sanakirja — lyhyt oppimäärä. Yksi sivullinen on omistettu tärkeille saamelaislauseille tyyliin: Mun lean biiremeaštir heaipumis (Minä olen piirinmestari painissa).
Matti Tieaho
















