Thomas Brunnsteiner: Jäämerelle saakka - kaksitoista matkakertomusta
Absurdia 2010, 178 s.Hienoa, että maailmassa riittää ihmisiä, jotka eivät pysy aloillaan. Jos itävaltalainen toimittaja-kirjailija Thomas Brunnsteiner ei olisi sijoittunut perheensä kanssa vuonna 2000 Suomen Lappiin, olisimme jääneet taas yhtä hyvää lukukokemusta paitsi Suomessa. Suosiota voi osoittaa myös Helsingin yliopiston Nykykielten laitoksen kurssille, jonka saksan kielen opiskelijat suomensivat Brunnsteinerin teoksen. Jälki on kaunista luettavaa.

Jäämerelle saakka -teos kuuluu siihen sarjaan, jonka lukijat tietävät omistavansa jotain epätavallista. Tällaisia matkakertomuskokemuksia ei retostella iltapäivälehtien palstoilla, eikä tällaisia teoksia löydetä Best Seller -listoilta. Nämä teokset löydetään sattuman oikusta, tai jos kuuluu johonkin salaperäiseen verkostoon, joka on löytänyt piiloon jääneen aarteen.

Tässä herkässä kultakimpaleessaan Brunnsteiner tutkii niitä ihmisiä, joista puhutaan sukutapaamisissa kolmannessa persoonassa. Toimittajana kirjoittaja on vieraillut 2000-luvun alussa niin Suomessa, Jäämeren rannalla Norjassa kuin Venäjälläkin. Hän ei esittele niinkään maantieteellisiä paikkoja kuin niihin juurtuneita ihmiskohtaloita.

Huonoimmillaan hän on laivaristeilyllä Suomen ja Ruotsin välillä, ainakin suomalaisen lukijan silmissä. Voi olla, että matkustajavolyymit kylmällä Itämerellä ovat keskieurooppalaiselle lukijalle eksoottista tietoa, mutta suomalainen lukija takertuu Brunnsteinerin kerrontaan tiukemmin silloin, kun tämä tutkii venäläisten merimiesten asenteita Kirkniemen satamaan hyljätyissä venäläisaluksissa. Tai kun hän pidättää oksennusta katsoessaan, kun koltta-Pekka irrottaa saunassa roikkuvista kinkuista madot ennen kuin ruoka tarjotaan koiralle.

Aivan huikean kaunokirjallisen lukukokemuksen Brunnsteiner tarjoaa kokoelman viimeisessä kertomuksessa, jossa hän tutustuu Pietarissa vahingossa naiseen, jonka äiti tulkkasi venäläiskenraalin ja amerikkalaiskenraali Eisenhowerin keskustelut vajaat 60 vuotta aikaisemmin Berliinissä. Hän on rakentanut kohtaamisesta kirjallisesti niin kauniin kokemuksen, että tarina pitää lukea kaksi kertaa peräkkäin.

Kirjan novellit on julkaistu aikaisemmin saksankielisissä lehdissä, ja niiden runollista kerrontaa ihaillessaan on pakko kysyä, milloin vastaavaa herkkua sai lukea viimeksi jostain suomenkielisestä lehdestä. En muista.

Matti Tieaho