Juha Seppälä: Takla Makan. Kaksi kertomusta. WSOY 2010, 149 s.Takla Makan on hiekka-autiomaa syvällä Kiinassa. Se on Wikipedian mukaan ”yksi elämälle vihamielisimmistä paikoista maapallolla”.

Juha Seppälän uuden teoksen Takla Makanin muodostaa kaksi kertomusta. Ne ovat erillisiä mutta hyvin samanhenkisiä. Niitä kertovat eräänlaisessa autiomaassa tarpovat ihmiset.

Ensimmäisen päähenkilö on kuolemansairas mies, joka avioeron jälkeen muuttaa sattumanvaraisesti valitsemaansa pikkukaupunkiin.

Toisen kertomuksen ytimessä on työstään irtisanottu yksinäinen mies, joka saa näytelmäkerhossa Jeesuksen roolin pääsiäisyön ristikulkueessa.

Seppälän teoksissa on 2000-luvulla ollut vahva yhteiskunnallinen kaiku. Välillä on käsitelty politiikkaa, välillä sähköä ja kuolemaa, välillä äärimmilleen vietyä virtuaalitodellisuusbisnestä.

Takla Makanissa nykyajasta kertoo ainakin päähenkilöiden yksinäisyys, ulkopuolisuus. Samalla, miesten iän — reilu kuusikymppisiä molemmat, luulisin — ja menneiden vuosien käsittelyn vuoksi käsittelyssä on koko elämä.

Molemmat miehet elävät yksinäisen ihmisen elämää. Elinpiiri on pieni. Lapset, jotka asuvat tietysti kaukana, vastaavat puhelimeen vastahakoisesti. Päivät koostuvat pienten asioiden havainnoimisesta ja suurien muistelemisesta.

Teoksessa ulkopuolisen mielestä miesten elämä voisi näyttää seesteiseltä. Ilmaisut, mielessä liikkuvat asiat ovat kuitenkin seppälämäisen teräviä ja seppälämäisesti ilmaistuja.

Näytelmän pääosaa esittävä menee kuntoaan kohottaakseen jumppaan, jota vetävä nuori nainen on ”tiukka kuin tuppeen nyljetty orava”.

Syöpäsairas mies puolestaan tuo teokseen metafiktiivisen elementin kyseenalaistamalla kertomansa: ”Koska kirjoitan näitä merkintöjä vain itselleni, voin kirjoittaa aivan mitä tahansa”, mies toteaa ja paljastaa, että salamanisku tulee tuhoamaan tietokoneen, jolla hän muistiinpanojaan kirjoittaa.

Ja vaikka päivät rakentuvat pienistä asioista, miehille kuitenkin tapahtuu suuria.

Tarinoiden kietoutumista yhteen vahvistetaan sillä, että kuolemansairas näkee ikkunastaan Jeesusta esittävän suorittamassa tehtäväänsä ja että Jeesusta esittävä kohtaa henkilön, joka tuottaa kuolemansairaalle kirkkaan hetken — kenties elämän viimeisen.

Ville Miettinen