Heikki Turunen: Tulilintu
WSOY 2009, 414 sivua.Vuonna 1987 ilmestyneessä vahvassa romaanissaan ”Maan veri” Heikki Turunen kuvaa alter egonsa, nuoren Heino Oinosen vaiheita Joensuun kaupungissa. Ahdistuskohtauksista ja yksinäisyydestä kärsivän Henkan tielle osuu seksuaalista elämänvoimaa uhkuva hullu Hellevi, juoponsitkasta toimittajaväkeä ja monta muuta maaseutukaupungin persoonallista ilmestystä.

Nyt, vuonna 2009, Turunen ottaa nämä Heinon kaupunkielämän alkuvuodet syväluotaukseen ja keskittyy aikaan, jolloin Henkka pääsi Mullikkabladetiksi kutsutun Karjalan Maan toimittajaksi. Mukana on Hellevi ja monta muuta vanhaa tuttua, sellaisiakin, jotka Turusen lukija tunnistaa Simpauttajan ja Kivenpyörittäjän kylän sivuilta.

Tulilintu on kahtiajakoinen lukuelämys. Turusella on fotografisen tarkka taito loihtia intensiivinen, elävä miljöö ja hän kirjoittaa pistämätöntä dialogia. Fanit uppoutuvat Vornankannaksen, Jokikylän ja muun Pohjois-Karjalan meininkiin takuuvarmasti. Samaan aikaan Turunen nostaa omaelämäkerrallisuutta reippaasti esiin: Henkan vaiheita kommentoi kaikkitietävä kertojanääni, joka nostalgisoi ja ymmärtää nuorempaa minäänsä. Romaanin ja muistelman rajat tuntuvat sumenevan.

Kertoja muistaa myös mainita negatiivisen kritiikin, jota kirjailijan urasta haaveileva nuori toimittaja usein sai: moitittiin adjektiiviryöppyjä, runsasta tyyliä, romanttista maalailua. Minun mielestäni nämä ovat niitä aineksia, jotka antavat Turusen tyylille viehätysvoimaa, mutta sen sijaan harmittelen, että yli 35 vuotta julkaisseen kirjailijan romaania ei ole oikoluettu kunnolla. Pitkät virkkeet polveilevat välillä niin laajoiksi, että kompastuvat omaan hahmottomuuteensa. On raskasta lukea tekstiä, josta hahmottaa vasta uusintalukemisella, mihin viitataan ja miksi.

Sukelluksen 1960-luvun murrokseen Tulilinnun lukija saa: miten maaltamuutto, hippiaatteet ja vasemmistolaisen kulttuurielämän nousu näkyivät Joen kaupungissa. Tai kuten eräs romaanin henkilö ajan hengen tiivistää: ”Uluvoot ku kollikissa kuutamolla ryssän hyvvyyttä.”

Salla Brunou