KirjatLiisa Lehto (toim.): Kaipaus Karjalaan. Matkoja kotiseudulle. 231 s. SKS 2010.Sota toi Suomelle katkeran rauhan. Vaikka tärkein, oma itsenäisyytemme, säilyikin, menetettiin pakkoluovutuksena Karjalan alueet. Tämä jätti ikuisen haavan karjalaisten sieluun. Menetetyt kodit ja omat rakkaat seudut kulkivat muistoissa mukana.

Ymmärrettävästi ihminen haluaa käydä edes katsomassa menetettyä kotiaan, vaikka kokemus kirpaisee sydäntä ja sielua syvältä. Neuvostoliiton romahdettua kotiseutumatkat mahdollistuivat 1990-luvulla ja niistä on tullut osa karjalaisten elämää. Rohkeimmat toki kävivät omilla kylillä jo silloin, kun se oli vielä kiellettyä. Venäjähän on tunnetusti maa, jossa mikään ei näytä aluksi toimivan, mutta kaikki järjestyy. Ainakin rahalla. Tästä on kirjassa kosolti kokemuksia.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Karjalan Liitto on kahteen otteeseen koonnut kokemuksia kotiseutumatkoista. Tekstejä on tullut liki 8000 sivua, lähettäjiä kuutisen sataa. Otantaa siis on. Liisa Lehto on toimittanut tästä valtavasta materiaalista varsin sykähdyttävän kokoelman muisteluksia. Kirjaan on päässyt 50 kertomusta ja ne kuvaavat jokseenkin kattavasti ihmisen tuntoja menetetyn kodin ja tuttujen seutujen löydyttyä uudestaan.

Tarinat ovat osittain niin riipaisevia ja satuttavia, ettei niitä liikuttumatta voi lukea. Joissain kertomuksissa päästään mukaan veijarimaisiin seikkailuihin, kun liikutaan venäläisiksi humalaisiksi naamioituneina vanhalla Ladalla syvällä Karjalan maaseudulla. Tekstit ovat yksilöllisiä kokemuksia, joista jokainen kasvattaa kertomuksen syvää kokonaisvirettä.

Kuvamateriaali on matkalaisten omia otoksia ja se jää anniltaan kapeaksi.

Mutta kokonaisuutena kirja on tärkeä jo kulttuurihistoriallisesti - ihminen etsii synnyinpaikkojaan ja löytää vihdoin ne, raunioina tai ehjinä, mutta aina vieraan asuttamina.

Seppo Paajanen