Yhteiskuntakritiikkiä ja murheellista teinielämää
23.7.2010 0:00
Kirjat
Seppo Jokinen: Räätälöity ratkaisu. Karisto 2010.Koskinen palaa töihin pitkältä sairauslomalta. Vaikeinta on esimiehen epäluulo ja silkka kusetus: miten muka voi tehtävistään selvitä rikoskomisario, joka on ollut lomalla psyykkisistä syistä?
Seppo Jokisen uusimmassa dekkarissa Tampereella tapahtuu hirveää, kauheaa ja äärettömän surullista.
Ensiksikin on konsulttifirma, joka koettaa ohjailla kunnallispolitiikkaa niin, että veronmaksajien rahoista mahdollisimman suuri osa päätyisi firman omistajien tileille. Yksityisen ja julkisen rahan koplauksia ryydittävät järjenvastaiset hankkeet. Reippaanterävä kuvaus tavoittelee sfäärejä tai ainakin suunnitellun ilmaradan korkeuksia. Pelottavaa on, että kaikki mikä kuulostaa absurdilta, voi olla totta elävässä elämässä. Antiutopiasta saa revityksi huumoria, mutta se on tiukkaa yhteiskuntakritiikkiä.
Samaan aikaan nuorisojengi ryövää vanhuksilta pankkikortteja ja urkkii tietoonsa niiden tunnusluvut. Asialla on gangsterinalkuja ja melkein viattomia hölmöläisiä.
13-vuotias poika löytyy ratapihalta kuolleena ja hänen ruumiinsa pahasti silpoutuneena. Murheellisinta — turhan kuoleman lisäksi — on se, että nuoret eivät uskalla kertoa kotiväelleen tai poliisille tietämäänsä. Pakkosalaisuudet ovat tehokkaita kahleita, ja ne altistavat uusille tragedioille.
Koska Koskinen on edelleen älykäs, hän ja hänen alaisensa oivaltavat, että hirveä, kauhea ja äärettömän surullinen kytkeytyvät jotenkin yhteen.
Räätälöity ratkaisu etenee letkeällä kerronnalla. Paikoin sanankäyttö on suorastaan liian sujuvaa; mainoskielinen alkusoinnuttelu kuulostaa kyllä mukavalta, mutta samalla se nakertaa kaunokirjallisuuden uskottavuutta.
Kertoja tarkastelee elämää ja kuolemaa monen henkilön näkökulmasta aika uskottavasti. Teinipojan housuihin hyppääminen ja tuntojen ja tuntemusten makustelu tuntuu kyllä vähän nololta, paikoin.
Räätälöidyssä ratkaisussa on paljon viittauksia Koskisen menneisyyteen. Romaanihenkilöllä voi olla taustaa, jota lukija ei tunne. Mutta jos ja kun asioista on kerrottu aikaisemmissa Koskis-kirjoissa, puolen lauseen selitys olisi ollut paikallaan. Se helpottaisi tämänkin kirjan nauttimista itsenäisenä teoksena.
Päivi Taussi
