Lars Kepler: Hypnotisoija. Suomentanut Saara Villa.
608 sivua. Tammi 2010.Tässä kirjassa haisee raha.

Vajaat puolitoista vuotta sitten ruotsalaiskustantaja Bonnier ilmoitti saaneensa huippuluokan dekkarikäsikirjoituksen nimimerkin taa kätkeytyneeltä kirjailijalta ja ryhtyi oitis huutokauppaamaan sen käännösoikeuksia Lontoon kirjamessuilla.

Hypetys toimi: oikeudet myytiin 23 kielialueelle ja lehtien kulttuurisivuilla arvailtiin, kuka mahtoi olla mystinen Lars Kepler, jonka 8-osaiseksi suunnitellun sarjan avaus Hypnotisoija oli. Tässä vaiheessa kirja ei ollut vielä ilmestynyt, mutta kyllähän Stieg Larssonin imuun jotain piti saada.

Pian ”salaisuus” paljastui: Lars Kepler on kirjailijapariskunta Alexander ja Alexandra Coelho Ahndoril. Kun heidän kuvaansa katsoo, siinäkin haisee raha. Filmaattinen pariskunta huokuu sitä ruotsalaisuutta, jolla on hyvät geenit ja joka on asunut Tukholman vanhassa kaupungissa jo sukupolvia. Jotenkin tulee mieleen 1990-luvun suosikkibändi Roxette.

Ei Hypnotisoija paska kirja ole. Se vain on laskelmoitu ja turboahdettu tarina, joka lainaa kaikkialta ainoastaan tehojen takia. Ilmeisen tarkoituksella kirja on kirjoitettu myös niin tiheäksi, ettei sen onttoutta pääse heti huomaamaan.

Minusta ei ole hirveän kiinnostavaa lukea yksityiskohtaisesti, miten joku vaihtaa autossaan kakkosesta kolmoselle ja miten tuulilasinpyyhkijät lakaisevat vettä tuulilasista, mutta jollainhan se on 600 sivua täytettävä. Muutoin bestselleristä tulisi sivumäärältään alamittainen.

Tarinan sankari on suomalaissyntyinen poliisi Joona Linna, jolla on pörröinen tukka ja pehmeä suomenruotsalainen nuotti puheessaan. Hän osaa ainakin yhden aikido-liikkeen. Hän on myös aina oikeassa.

Tarinat käynnistyvät shokeeraavasta joukkomurhasta, josta vain yksi perheenjäsen selviytyy henkitoreissaan. Poliisi pyytää apuun psykologi Erik Maria Barkin, jolla on hypnotisoijan menneisyys. Hänen taidoillaan perheen pojalta saadaan ehkä selville, kuka oli murhaaja. Pian Barkin oma poika katoaa, ja tapahtuma tuntuu hämärästi liittyvän joukkomurhaan ja psykologin omaan epäonnistuneisiin hypnoositerapiakokeiluihin vuosikymmenen taakse.

Hypnotisoija ei todellakaan ole amatöörimäinen tekele. Sen juoni on mutkikas ja yllättäväkin. Barkin perhe on taitavasti hahmoteltu. Jännitys pitää otteessaan loppuun saakka.

Tämä ei kuitenkaan pysty peittämään läpitunkevaa laskelmointia. Kirja on epämiellyttävän itsetarkoituksellisen raaka ja helpoilla keinoilla pelotteleva. Sen ihmiskuvasta ei oikein voi sanoa mitään, koska siinä ei ole yhtään sympaattista henkilöhahmoa. Paha on sitten todella pahaa.

Ei ole yllättävää, että Hypnotisoijasta tehdään elokuvaa. Siellähän ne todella isot rahat ovat.

Juha Virkki