Hullunrohkean runoilijan elämän paljastuksia
29.6.2010 0:00
Panu Rajala on kirjoittanut Aila Meriluodosta suorasukaisen elämäkerran.
Kuvaaja: WSOY/Petri Nisonen
Panu Rajala: Lasinkirkas, hullunrohkea
Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta.
WSOY. 2010.Panu Rajala koostaa ja tulkitsee ystävänsä Aila Meriluodon elämää haastattelujen, dokumenttien ja omien muistojensa avulla.
”Kakskymmentä suvea sulta ma sain, oi elämä - -”, lausuin paatoksella itäsuomalaisen koulun juhlassa lähes 60 vuotta sitten. Aila Meriluodon Lasimaalauksen maine oli kiirinyt rajaseudulle asti.
Toinen vahva muisto on 70-luvulta oppilaitteni järjestämältä kirjallisuustunnilta: Aila Meriluodon suomentaman Aniaran runot, Kraftwerkin konemusiikki ja planeettojen kuvat yhdistyivät vaikuttavaksi elämykseksi.
Kolmas henkilökohtainen muisto on eläkepäiviltä. Päiväkirjojen äärellä ihailtiin ja ihmeteltiin Meriluodon mittavan kirjallisen uran ja elämän kriisien yhdistämisen taitoa. Ja moralisoitiin miessuhteiden kirjoa.
Panu Rajalan teoksessa Lasinkirkas, hullunrohkea nuo kaikki muistot saavat runsaasti faktaa ja analyysia taustakseen. Rajala kuljettaa rinnan Aila Meriluodon elämää ja tuotantoa. Lapsuus ja kouluikä pieksämäkeläisessä rehtoriperheessä antoi suotuisan ympäristön lukemiseen ja kirjoittamiseen. Koskenniemi, Leino ja Harmaja tarjosivat runoillaan sisäisen yksinäisyyden samastumiskohteita, ja Rainer Maria Rilkestä tuli pitkäksi aikaa omien runojen suunnannäyttäjä.
Mutta kasvuympäristö aiheutti myös ahdistusta ja estoisuutta liialla suojaamisella ja moraalin rajoilla. ”Minut oli pantu tynnyriin jo varhain”, toteaa runoilija. Rajala etsiikin kirjassaan kasvatuksen jälkiä suojelun ja turvan tarpeeseen ja eroottis-seksuaaliseen voimakenttään.
Opiskeluajan uudet kulttuurikontaktit auttoivat tynnyristä murtautumiseen. Sodanjälkeinen opiskelijapolvi luki paljon kirjoja, kirjoista keskusteltiin ja niitä myös kirjoitettiin. Aila Meriluodon esikoisteos Lasimaalaus sai mahtavan arvostelumenestyksen.
V.A.Koskenniemen rakastuminen 40 vuotta nuorempaan oppilaaseensa merkitsi, paitsi itsetunnon kohoamista, myös turvallista ja ohjailevaa isähahmoa. Maan johtavana kriitikkona professori pystyi vaikuttamaan oppilaansa kirjalliseen arvostukseen.
Monet muutkin Meriluodon miesystävistä ovat olleet näkyvillä paikoilla maan kirjallisessa elämässä ja vaikuttaneet henkisesti runoilijan kehitykseen. Mutta monet suhteet ovat muuttuneet ongelmaisiksi aina itsemurhan partaalle asti.
Avioliitto Lauri Viidan kanssa päättyi eroon Viidan sairastuttua skitsofreniaan. Sinnittely nelilapsisen perheen kanssa taloudellisissa vaikeuksissa johti taas uusiin turvan ja suojan etsimisiin. Pakoretki Ruotsiin kesti 12 vuotta.
Meriluodon miessuhteet saavat Rajalan kirjassa varsin suuren osan. Intiimien asioiden suorasukainen, yksityiskohtainen kuvaaminen tuntuu lukijasta toisinaan kiusalliselta ja asiaankuulumattomalta. Mutta teoksen loppupuolella Rajala pyrkii syvemmin analysoimaan erotiikan ja seksuaalisuuden osuutta Meriluodon elämässä ja tuotannossa.
Tässä mielessä teos on varsin ajankohtainen — esimerkiksi kirkon piirissä seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat olleet viime aikoina vaikeita ongelmia.
Meriluodon teosten analyysiä Rajalan kirjassa on varsin vähän. Sen sijaan kirjoittaja referoi ja siteeraa runsaasti aikalaiskritiikkejä. Ne asettavat runoilijan laajempaan kirjallisuuden kenttään. Rajala tähdentääkin, että Meriluoto ei kuulunut yhteiskunnan protestoijiin.
Hänen protestinsa kohdistui ”minuuden ahdistavaan panssariin ja moraalin rajoihin”. Meriluodolle kirjoittaminen merkitsi ”syvästi subjektiivista tilintekoa”. Juuri siksi hän ei ollut enää 70-luvun yhteiskuntakriittisyyttä etsivien arvostelijoiden suosiossa.
Rajalan tyyli on helppolukuista ja vaihtelevaa. Vanhojen valokuvien valikoima lisää teoksen konkreettisuutta. Väliin kirjoittaja listaa asiatyylisiä faktoja peräkkäin, väliin taas maalaa sillanpääläistä kesäyön maisemaa.
Joidenkin naislyyrikoiden ja varsinkin Meriluodon miesystävien suorasukaiset, ilakoivat luonnehdinnat särähtävät lukijan korvaan, mutta osa niistä menee Meriluodon räväkkyyden tiliin. Nyt jo 86-vuotias hullunrohkea runoilija jatkaa yhä kirjoittamistaan.
Salli Huotilainen
Aila Meriluoto
Syntyi Pieksämäellä v. 1924.
Kirjallisuuden opintoja Helsingin yliopistossa, opettajana mm. V.A. Koskenniemi.
Esikoiskokoelma Lasimaalaus (1946) sai valtavan arvostelumenestyksen.
Stipendimatka Sveitsiin v. 1947.
Kaksi avioliittoa: Liitto Lauri Viidan kanssa kariutui Viidan sairastuttua skitsofreniaan.
Perheeseen syntyi neljä lasta, jotka jäivät äidin huollettaviksi.
Toinen avioliitto kansantaloustieteilijä Jouko Paakkasen kanssa v. 1979.
Avioeron jälkeen vuodet 1962-74 lapsineen Ruotsissa, ensin Ruotsin Lapissa, myöhemmin Enköpingissä.
Tähän mennessä ilmestynyt 14 runokokoelmaa, nuortenkirjoja, romaanit Peter,Peter ja Kotimaa kuin mies, omaan elämään liittyvät teokset Lauri Viita - legenda jo eläessään, Mekko meni taululle ja päiväkirjat, joista viimeisin Vaarallista kokea ilmestyi v. 1996
Suomensi Rainer Maria Rilken Duinon elegiat ja Harry Martinsonin avaruuseepoksen Aniara.
Palkinnot ja tunnustukset: Valtion kirjallisuuspalkinto 1947, 1953, 1959 ja 1975, Kalevi Jäntin palkinto 1947, F.E. Sillanpää -palkinto 1958, V.A.Koskenniemi -palkinto 1960, Pro Finlandia -mitali 1962,Suomen kirjailijaliiton tunnustuspalkinto 1998, Savonia-palkinto 2002, Aleksis Kiven palkinto 2002, Yleisradion Tanssiva karhu -palkinto 2002.
Asuu nykyään Helsingissä ja kirjoittaa yhä.
