Partiota, politiikkaa ja partiopolitiikkaa

KirjatMarko Paavilainen: Aina valmiina. Partioliike Suomessa 1910—2010. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2010.Partioliike on toiminut Suomessa sata vuotta. Piskuisesta mutta innostuneesta alusta on kasvanut maan suurimman nuorisojärjestön nuotioviittaa kannatteleva Suomen Partiolaiset — Finlands Scouter.

Marko Paavilaisen Aina valmiina -kirja on historiantutkijan teos. Dosentti, filosofian tohtori Paavilainen tuntee silti partiojohtajana liikkeen ja järjestön myös sisältäpäin.

Kirja ruotii partioliikkeen yhteiskuntasuhdetta. Se selvittelee, mihin partiolaiset ovat milloinkin olleet valmiina ja miten he ovat reagoineet kunkin ajan tapahtumiin ja aatevirtauksiin.

Tekstisivuja on yli 500. Kirjaa täydentää vielä elävää kuvaa, kuvia, ääntä ja kirjallista materiaalia sisältävä levy.

Partiolaiset ovat olleet valmiit ainakin keskinäiseen kähinöintiin. Vain vähän parodioiden kirjan nimi voisi olla ”Suomalaisen partioliikkeen satavuotinen sota”.

Kuvaavaa on, mitä Paavilainen kertoo liikkeen ikoneihin kuuluvan Verneri Louhivuoren ihmettelystä 1920-luvun alkupuolella: ”Suomessa oli saanut vapaasti partioida tuskin puolta vuosikymmentä ja tämän ajan partioväki oli käyttänyt pääasiassa erilaisten sääntöjen laatimiseen, niistä riitelemiseen ja kompromissien sorvaamiseen.”

Riitojen aiheina ovat olleet kautta vuosisadan sellaiset asiat kuin partiolaki ja -lupaus, järjestörakenne — ja suhtautuminen alkoholiin, uskontoon ja poliittisiin aatteisiin.

Yksi kädenvääntö on partioon kuuluva poliittinen sitoutumattomuus. Paavilaisen tulkinnan mukaan liike on ollut paljolti kunkin aikansa lapsi. 1930-luvulla jotkut partiojohtajat halusivat rakentaa suhteita natsi-Saksaan, 1970-luvulla Neuvostoliittoon. Jälkimmäinen pyrkimys tuotti tulosta, ja Suomen Partiolaiset liittyi Suomi-Neuvostoliitto-Seuraan. Tutkija katsoo, että idänsuhteissaan partiolaiset pääsivät suomettumisen vähemmän mairittelevaan historiaan. Järjestöjohdon päätökset eivät suinkaan saaneet ehdotonta tukea. SNS oli kova pala esimerkiksi Kymenlaaksossa, joka onkin ollut viime vuosikymmeninä yksi voimakkaimmista oppositioista. Oma lukunsa on sitten se, että takavuosina varsinkin vasemmisto tyrmäsi koko sitoutumattomuuden. Vallalla olevan yhteiskuntajärjestyksen hyväksyminen tai vastustamatta jättäminen oli vähintään porvarillista, ellei peräti äärioikeistolaista. Silti liike on kasvattanut myös äärivasemmiston vaikuttajia.

Kansainvälinen partioliike oli ensin tarkoitettu vain pojille. Asetelma heijastuu Paavilaisen kirjasta, niin että paikoin poikien historia näyttäytyy tärkeämpänä.

Kirjassa on joitakin faktavirheitä. Ne eivät horjuta sen peruslinjaa, mutta ovat harmillisia, jos kirjaa käyttää hakuteoksena.

Satunnaiset kielihuolimattomuudet voivat tökkiä tiukkojen lukijoiden silmään.

Esitystapa on rentoa, mukaansa vievää tarinaniskentää.

Juhlakirjasävyä on ehkä loppukappaleessa, jossa Paavilainen toteaa: ”Partiossa vallitsee edelleen nuorekas, rohkea ja eteenpäin katsova henki. — — Liikkeen merkityksen takaajiksi nähdään elinvoimaiset lippukunnat, laadukas partio-ohjelma ja partion hyvä maine.”

Päivi Taussi