Danny ja Dominic Baciagalupon kujanjuoksu
29.5.2010 0:00
John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä. Suomentanut Kristiina Rikman. Tammi: Helsinki 2010. 612 sivua.John Irvingin Viimeinen yö Twisted Riverillä yhdistelee onnistuneesti vanhaa ja uutta, mennyttä ja nykyistä. Teos kuvaa Twisted River -nimisen joen rannalle muodostuneen tukkilaisyhteisön ja sen ontuvan kokin Dominic Baciagalupon elämää.
Päähenkilö Baciagalupon hahmossa on jännitettä ja särmää jo sellaisenaan kylliksi, mutta varsinaisesti tarina pääsee vauhtiin, kun hänen poikansa Danny surmaa vahingossa kokin apulaisena toimivan intiaaninaisen Janen. Dominicin ja Dannyn on poistuttava paikkakunnalta ja aloitettava pakomatka, josta muodostuu lopulta vuosikymmenien lymyily eri puolilla Pohjois-Amerikkaa.
Teos etenee suhteellisen pakottomasti halki vuosikymmenten 1950-luvun New Hampshiresta 2000-luvun Torontoon ja Ontarioon. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu matkan varrella: Dominicilla on useita eri ravintoloita ja Dannystä tulee kansainvälisesti menestyvä kirjailija. Tästä huolimatta Twisted River ja sen synkkä muisto eivät jätä heitä rauhaan.
Irvingin teos on kauttaaltaan hienosti rakennettu, eikä siinä juuri ole puutteita. Erityiskiitosta ansaitsevat uskottavanoloiset henkilöhahmot — intiaanivanhukset, kalastajat, karskit metsurit ja sammaltavat laitapuolenkulkijat.
Viimeinen yö Twisted Riverillä on Irvingin kahdestoista romaani. Mitenkään vähättelemättä hänen aikaisempia töitään on myönnettävä, että tämänkertainen on hieno osoitus kirjailijan kyvyistä eläytyä aiheeseensa ja saada se kokonaisuutena elämään.
Tarina on itsessään kiehtova, mutta teoksen ansiot ovat ennen kaikkea henkilöhahmojen välisessä konfliktissa: teos tuo lukijan eteen rikkaan kirjon tunteita kyynelistä ylitsevuotavaan riehakkuuteen, vanhan polven elämänkokemuksia ja kansanomaisia viisauksia sekä käsinkosketeltavan rosoisen maailman, josta ei hälyä puutu.
Jouni Huhtanen