Hanna Hauru: Liian pienet sandaalit. Like 2010.Voi nainen jos olet liian lihava, liian hikinen tai liian karvainen. Tai jos sinulla on liian suuret tai liian pienet rinnat tai olet suorastaan rinnaton!

Hanna Haurun novellikokoelmassa Liian pienet sandaalit ulkonäköpaineista kärsivät naiset kertovat suorasanaisesti, miltä näyttävät ja miltä tuntuu, kun pilkataan.

Hauru tekee pelkistetystä suorasukaisuudesta tyylikeinon, joka peittämällä tunteiden kipeyden onnistuu viittaamaan juuri koettuun tuskaan. Komiikka piileskelee alastoman tylyissä naiskohtaloissa. Surkuttelulle ei ole sijaa, ja naiset ryhtyvätkin kapinaan muita kiusaavan ominaisuutensa vuoksi ja muuttavat puutteensa tai liiallisuutensa voiton merkiksi.

Kirjailija tuulettaa raikkaasti myös kaljakulttuuria ja vanhustenhoitoa. Takakylän hämärässä ankeudessa sitkeät naiset toteavat käytännöllisesti: ”Täällä naiset tekee kaiken ja miehet istuu pirtin pöydän ääressä jauhamassa nuuskamälliä.” He lähtevät kyläkaupalle palauttamaan tyhjiä pulloja ”että jonkun roposen saa takas noitten miesten harrastuksesta”.

Vanhan äidin hoito saa uutta näkökulmaa myös, sillä ”äitiki on yks piru ihmiseks”. Kaikki vanhukset eivät ole suloisia mummukoita tai viisaita opreja. Äiti tulee hoidetuksi, mutta korulauseet Hauru jättää muille.

Haurun teksti ei liikuta kauniilla sanoilla eikä luo hienon syvällisiä tunteita. Muutaman novellin jälkeen minua alkoi ärsyttää ja inhottaa, kirjan lopussa ahdistaakin: pitikö sen naisen niin harkitusti tutkiskella ryhmyistä vartaloaan viimeisenä elon päivänään? Ja miten kuolleen lapsen synnyttämisestä voi kirjoittaa niin pelkästi?

Sitten aloin ajatella, että olisi hauskaa löytää jotain tällaista naistenlehdestä. Mikrokuitukuntoilun ja julkkisten elämänmuutosjuttujen ohessa lihotusprojekti tai karvaisuuden ylistys olisi virkistävää luettavaa. Ehkä silloin Haurun novelleista tulisi suuren yleisön kirjallisuutta.

Kaiken pehmoilun karsiminen ja ehdoton pelkistäminen ei päästä lukijaa helpolla. Näyttämällä rumuuden voi puhua kauneudesta, mutta missä se kauneus on? Empatia on löydettävä rivien välistä ja piikki voi tuntua kohdistuvan itseen.

Kuitenkin nämä minämuodossa sutjakkaasti puhuvat nimettömät naiset jättävät mieleen elävän jäljen. Pohjoisen murteen ryydittämillä äärimmäisyyksiä hipovilla tarinoillaan Hauru haastaa meidät huomaamaan, kuinka pieni asia riittää syrjimiseen.

Soili Hämäläinen