Helsingin henkeä ja ihania naisia
18.5.2010 0:00
Anna Kortelainen esitteli maaliskuussa Onerva — kaupungin naiset -näyttelyn Ateneumissa.
Kuvaaja: Lehtikuva
Anna Kortelainen: Eri kivaa! Onerva — Kaupungin naiset 1910. 160 sivua. Tammi 2010.Taidehistorioitsija ja kirjailija Anna Kortelaisen uutuus Eri kivaa! on kertakaikkisen kaunis kirja. Siinä on vanhan ajan henkeä ja pehmeitä sävyjä. Hetken maailma näyttää toiselta.
Teos vie lukijansa 1910-luvun Helsinkiin. Oppaana on runoilijatar L.Onerva — se lahjakas, salaperäinen, suurten taiteilijamiesten ystävä ja rakastajatar.
Ja millaiseen Helsinkiin! On kahviloita ja kortteereita. Naisilla on hameet. On konsertteja, kohtaamisia, juoruja. Kulttuuri-ihmisiä ja taidenäyttelyitä. Ilmassa on innostusta. Ollaan jonkin uuden kynnyksellä.
Kortelainen limittää vinkeästi L. Onervan elämää ja 1900-luvun alun helsinkiläistä ajankuvaa. Onerva on tuon ajan sinkkunainen: boheemi, koulutettu, muualta Helsinkiin tullut. Yksin ja suhteissa.
Eri kivaa! näyttää, miten uuden ajan nainen elää. Sillä maailma on naisille eri. On sääntöjä, paikkoja, tapoja. Baareihin ei niin vain mennä. Syömässä ei käydä yksin. Asunnoissa ei ole kylpyhuoneita. Itseäni viehättivät varsinkin Onervan listat siitä, mihin rahat ovat kuluneet — arjen kuvausta parhaimmillaan.
Kirja valottaa ansiokkaasti nimenomaan sitä vähemmän nähtyä: arkipäivää ja tavallisen boheemia kaupunkielämää. Kaukana ovat päättäjät, sotatantereet ja suuret sanat. Läsnä ovat velkakuitit, kauppalaput, ammeelliset pesupaikat, kahvilat, lainatut rahavarat ja mutkikkaat ihmissuhteet.
Helsingin paikoista ja maamerkeistä tulee menneen ajan ikoneita, niitä kaikkien tunnistamia ja suomalaisuuden ydintä rakentavia.
Tyyliltään Eri kivaa! on aito scrapbook, menneen ajan leikekirja ja tyylikäs sellainen. Kuvia on paljon ja taitto näyttävä. Ajankuvaa luovat nimenomaan valokuvat, pikkuilmoitukset, ruokalistat, päiväkirjanpätkät ja lehtileikkeet.
Kortelaisen teksti on lyhyttä ja katkelmallista. On kuin lukisi valokuva-albumin merkintöjä. Ehkä Kortelainen onkin tehnyt Onervasta eräänlaisen lukijoiden kollektiivisen sukulaisen; sen suvusta puuttuvan rohkean ja omapäisen tädin, jota paheksutaan ja salaa ihaillaan.
Sisältö kuitenkin kärsii katkelmallisuudesta ja sirpalemaisuudesta. Väliotsikoita on turhan paljon, muutaman rivin kokonaisuudet vaikuttavat lähinnä koulukirjamaisilta. L.Onervan tarinaa jo tunteville sisältö jää varsin ohueksi, ensiesittelynä toimii paremmin.
Jonkinlaista kokoavaa tekstiä jää kaipaamaan.
Kokonaisuus on kuitenkin viehättävä. On kuin olisi käynyt kävelyllä tuon ajan Helsingissä. Kuunnellut raitiovaunujen kirskunaa ja tyttöjen kikatusta. Ihaillut Stockan ikkunoita. Ollut uusilla juurillaan.
Leena-Kaisa Laakso
