Ernst Billgren: Mitä on taide ja sata muuta tositärkeetä kysymystä. Suom. Martti Anhava. Teos 2010.Jokainenhan on semmoisia mietiskellyt — mitä on taide, mikä on taiteen tehtävä, miten tehdään taidetta ikuisuutta varten. Toisinaan ajattelu on johtanut ilmestyksenomaiseen oivallukseen, tai sitten ei.

Ruotsalaisen nykytaiteen sekatyömies-buddha Ernst Billgren eroaa monista kuvataiteilijoista siinä, että kykenee saattamaan valaistumisen hetkensä sanalliseen, kirjallisesti toimivaan asuun. Asiaa ei lainkaan pahenna se, että Billgrenin viisaudet koottu lompakon paksuiseen, nutun taskuun sullottavaan teokseen. (Varoitus: Aion hyödyntää helposti saatavilla pidettävää muotoa ja ilahduttaa ympäristöäni ääneenlukuhetkillä parhaaseen matkasaarnaajatyyliin, kunnes — tai jos — itse kyllästyn.)

Billgren kirjoittaa sattuvasti, omasta mielestään kenties kuvataiteesta, mutta allekirjoittaneen mielestä jokaisen tekstin koukku nappaa, oli lukija minkä tahansa taiteen alan harjoittaja, kriitikko tai ylipäätään asiasta innostunut.

Itse asiassa Billgren on kirjoittanut taidefilosofian kuntokoulun. Kysymys, kuten ”mikä ratkaisee onko taide hyvää vai ei?” on yhtä kuin harjoitus. Lyhyt vastaus siihen on helppo ja mekaaninen ääneenlukutehtävä, pitkän ymmärtäminen vaatii ponnistelua ja sisäistämistä — ja palkitsee, sillä useimmiten lukija on tismalleen samaa mieltä, on aina ollutkin, vaikkei välttämättä ole tullut aiemmin ajatelleeksi asiaa, ja voi siirtyä hyvillä mielin seuraavaan tehtävään. Että Billgren ei vaivaudu esittämään aistikasta esteettiä eikä ryppyotsaista teoreetikkoa on ilman muuta ansio isoilla kirjaimilla. Mutta perimmäisiin kysymyksiin hän pureutuu, niihin, joita meidän pitäisi pohtia itse tykönämme — pitääkö taiteilijalla olla sanoma, mistä tietää että maalaus on hyvä. Tai käytännön ongelmiin (”mitä pitää sanoa haastatteluissa?”), joiden vastaukset ovat avartavaa luettavaa kriitikolle ja journalistille, tai jokaista pitkäjänteisesti työskentelevää ei-julkkista kiusaaviin aiheisiin, kuten siihen miksi taiteen kummajaisista kirjoitetaan eniten.

Koko kirja pullottaa yhtä vakavasti otettavaa asiaa kuin katekismus. Ihmiset, joille taide ei ole elämä, voivat sivuuttaa sen sisällön syvyyden ja ottaa opetukset humoristisina huomioina.

Anna-Maija Järvi-Herlevi