Orhan Pamuk on Turkin kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija. Kuvaaja: Pertti Nisonen

Pamuk, Orhan: Viattomuuden museo. Suomentanut Tuula Kojo. Tammi: Helsinki 2010. 709 sivua.Nobelkirjailija Orhan Pamukin (s. 1952) Viattomuuden museo on eeppinen kuvaus rakkaudesta, luottamuksesta ja uskottomuudesta. Kirjailija käsittelee aihetta intensiivisesti tuoden esiin Turkin ja Istanbulin värikkäät vaiheet ja kulttuurihistorian. Suurkaupungin kahvilat, ravintolat ja vilkkaat ostoskadut sykkivät elämää ja tarina pysyy kauttaaltaan jatkuvassa liikkeessä.

Monitasoinen Viattomuuden museo on klassinen kolmiodraama, mutta myös metafiktiivinen kertomus taiteen, kulttuuripolitiikan ja kirjoittamisen ongelmista. Temaattisesti se muistuttaa Pamukin aikaisempaa teosta Uusi elämä (1995), jossa kirjailija käsittelee samaan tapaan onnettomuuteen ja kuolemaan päättyvää rakkautta, kotimaansa Turkin uskonnollisia oloja sekä taitelijan asemaa islamilaisessa kulttuurissa.

Viattomuuden museo on tarina istanbulilaisesta poikamiehestä Kemalista, hyvinpalkatusta toimitusjohtajasta, joka rakastuessaan kaukaiseen sukulaiseensa Füsuniin menettää lopulta mielenrauhansa. On vaikea sanoa, onko Kemal Pamukin varsinainen alter ego, mutta epäilemättä kirjailija hyödyntää henkilökohtaisia muistoja suhteellisen paljon kuvatessaan 1970-1980 -lukujen Istanbulia kolmekymmenvuotiaan Kemalin kautta.

Kemalin ja Füsunin välille syttyvä kiihkeä rakkaus kestää aina siihen saakka, kun Kemalin on tarkoitus mennä kihloihin pitkäaikaisen rakastettunsa Sibelin kanssa. Füsunin kadottua Kemalin elämästä hän alkaa vierailla tämän vanhempien luona ja keräillä Füsunille kuuluneita koruja, pieniä peilejä, kampoja ja muita esineitä, joista muodostuu lopulta hänen viattomuutensa museo.

Pamuk osaa asiansa: kertomus pitää otteessaan ja säilyttää voimakkaan temaattisen ja draamallisen jännitteen silloinkin, kun kirjailija tyytyy kuvailemaan sinänsä vähäpätöisiä elottomia esineitä ja toisarvoisia sattumia.

Laajasta sivumäärästään ja paikoin pitkistä kappaleistaan huolimatta Viattomuuden museo ei ole raskassoutuinen, vaan päinvastoin intensiivinen ja mukaansatempaava kokonaisuus.

Romaanin näkökulmahenkilönä toimivan Kemalin omantunnon tuskista ja sisäisestä kamppailusta kertova tarina rakentuu persoonallisen kielen varaan. Pamukin lyhytsanaisen ytimekkään proosan taustalla näkyy selvästi Jorge Luis Borgesilta omaksutut tyylivaikutteet, pyrkimys päästä eroon korulauseista ja romanttisesta ylenpalttisuudesta.

Viattomuuden museo jatkaa hienolla tavalla Pamukin suurteosten sarjaa, johon kuuluvat mm. romaanit Nimeni on punainen (2000) ja Lumi (2004).

Viattomuuden museo on parhaimmillaan rakentaessaan kielellistä kudosta, jonka näennäisen yksinkertaisen pinnan alla risteilee monipuolinen merkkien ja merkitysten verkosto.

Jouni Huhtanen