KirjatPekka Himanen tunnetaan kaverina, joka väitteli filosofian tohtoriksi 20-vuotiaana. Informaatioajan tutkijana kunnostautunut professori Himanen on ahkera luennoitsija ja kynänkäyttäjä, joka ui sujuvasti tiedemaailman kermassa.

Kukoistuksen käsikirjoitus on tilaustyö, jonka pääministeri Matti Vanhanen, valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja kulttuuriministeri Stefan Wallin häneltä tilasivat. Tarkoituksena on ollut selvittää Suomen henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin menestystekijöitä 2010-luvulla.

Pekka Himanen viihtyy hyvin kansainvälisten tutkijoiden ja poliitikoiden seurassa. Hän pudottelee kirjan alussa vaikuttavan listan kavereistaan, jotka koostuvat popmaailman, talouden ja politiikan supervaikuttajista. Himanen muistuttaa myös, että hän hakee perspektiiviä maailmankäsitykseensä 4—12-vuotiaista lapsista, joille hän opettaa filosofiaa.

Julkisuuskaverien ja oman toiminnan positiivinen luettelointi voi aiheuttaa kateellisessa metsien miehessä outouden tunnetta: Himasen tyyli on hyvin amerikkalainen. Kukoistuksen aikakausi kuuluu sarjaan manageriaaliset julkaisut, vaikka siinä on siteenä vakavaa tieteellistä tutkimusta. Himanen pudottelee lukuja ja käppyröitä yhtä sujuvasti kuin kavereidensa nimiä.

Himanen asettaa Suomen kirjassaan universaaliin yhteyteen. Hänelle maa on 4 miljardia vuotta vanha planeetta, jolla on vakavia rintakipuja ja huonovointisuutta. Ihmisen osakin on vaikea: 20 miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain vain siksi, ettei heille anneta samaa arvoa kuin rikkaiden maiden kansalaisille.

Viime vuonna kumuloitunut finanssi- ja talouskriisi oli kovin sitten 1930-luvun suuren laman. Palautuminen on alkanut hitaasti, ja jatkossa koetaan Aasiassa todella nopeaa talouskasvua. Yhdysvalloissa talouskasvu palautuu dynaamiseksi, mutta eurooppalainen hyvinvointijärjestelmä on siirtymässä pysähtyneisyyden aikaan.

Maailman talouden keskittymät Aasiassa ja Yhdysvalloissa vahvistuvat muiden alueiden kustannuksella. Myös innovointi ja tieteenharjoittaminen keskittyvät muutamiin keskuksiin maailmassa. Hiilidioksidipäästöjen aiheuttama ilmastonmuutos uhkaa elämisympäristöjä ja taloutta. Himanen siteeraa raporttia, jonka mukaan ilmastomuutoksen ehkäisyyn pitäisi uhrata prosentti maailman talouskasvusta välittömästi. Mikäli näin ei tehdä, ilmastonmuutoksen hinta on jatkossa 5—20 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta joka vuosi.

Mitä Suomi edellä mainitun synkistelyn pyörteissä voi tehdä? Filosofina Himanen tulee syvältä. Hänen mielestään tavoitteeksi tulee asettaa Suomessa arvokas elämä. Himanen ei puhu työurien pidentämisestä vaan parantamisesta. Hän haluaa verotukseen entistä enemmän kannustavuutta, ja hyvinvointipalvelut pitää uudistaa.

Kaiken tämän synnyttämiseen tarvitaan luovuuteen panostava kulttuuri. Työpaikoilla olisi hyödynnettävä entistä parempaa vuorovaikutus- ja johtamiskulttuuria. Tämä puolestaan vaatii uudenlaista oppimiskulttuuria kotikasvatuksesta yliopistoihin.

Himanen peräänkuuluttaa myös monikulttuurista avoimuutta ja globaalia vastuuta. Kun perinteinen teollisuus karkaa Suomesta, täällä voitaisiin Himasen mielestä keskittyä hyvinvointipalvelujen ja ympäristö- ja energiateknologian kehittämiseen.

Himanen näkisi Suomen mielellään luovuuden keskuksena. Tämä voidaan tehdä symbolisin teoin esimerkiksi niin, että Suomeen kutsuttaisiin joka viikko tulevaisuusvisiopuheen pitäjäksi oman alansa huippuosaajia eri puolilta maailmaa.

Jos huippuosaajan luentopalkkio olisi keskimäärin 200 000 euroa, saataisiin vuosittain 10 miljoonalla eurolla viitisenkymmentä luentoa, jotka aktivoisivat intellektuaalista elämää Suomessa samalla kun maa tulisi tunnetuksi muualla maailmassa.

Käviköhän tässä niin, että Himanen teki universaalilla tasolla hyvin perustellun analyysin maailman tilasta, mutta Suomen osaa ja mahdollisuuksia pohdittaessa eväät jäivät lähinnä innostuksen luomiseen.

Matti Tieaho