Franzénin esikoisromaani on hieno debyytti

Peter Franzén: Tumman
veden päällä.
320 sivua. Tammi 2010.Näyttelijä omassa ammatissaan on toisten tekstien tulkki, mutta kuinka paljon hänestä itsestään löytyy kertojaa?

Reidar Palmgren on tuore esimerkki siitä, miten hyvää jälkeä syntyy, kun näyttelijä ryhtyy proosalle. Palmgrenin jalanjälkiä seuraa Amerikassakin näyttelijänuraa tekevä Peter Franzén, jonka esikoisromaani, kasvukuvaus Tumman veden päällä on aivan erinomainen esikois-

teos.

Esikoisromaanit tapaavat usein olla omaelämäkerrallisia. Niin Franzéninkin. Tarina kertoo hajoavassa alkoholistiperheessä pohjoisessa Suomessa kasvavasta Petestä, joka on juuri herkimmässä iässä eli aloittamassa koulutietään.

Sosiaalipornoa tai tirkistelyä tarina ei edusta, sillä juopon ja väkivaltaisen isäpuolen varjo on Peten lapsuudessa läsnä kuin toisinaan auringon eteen tunkeva pilvi. Lapsuus on paljon ja ennen kaikkea muutakin. Läheisiä ihmisiä, kavereita, uusia lapsen maailmaa mullistavia kokemuksia ja pieni arkisia onnen pipanoita.

Franzén tavoittaa oivasti sen, että lapsella on vain yksi elämä, jota hän elää, eikä sitä voi verrata mihinkään muuhun mahdolliseen elämään, muutoin kuin sitten ehkä aikuisena terapiassa.

Lyhyistä luvuista rakentuva romaani pitää tiukasti kiinni pojan näkökulmasta. Kaikki tapahtumat, pienet ja suuret, raa’at ja lempeät, suodattuvat hänen tajuntansa läpi. Odotin koko kirjan läpi jännityksellä sitä, lankeaako Franzén jossain vaiheessa kaikentietäväksi kertojaksi, mutta onneksi näin ei tapahdu. Se on kunnioitettavaa.

Tiukka pitäytyminen pienen pojan havainnoissa ja ajatuksissa tekee lukukokemuksesta jännitteisen. Lukija ymmärtää jatkuvasti asioista enemmän kuin niiden kokija, mutta tämä myös karsii lukijalta ennakkokäsityksiä. Tästä Petestä tulee hyvä poika, koska hän osaa rakastaa lapsen vilpittömyydellä, kiitos äidin, pikkusiskon ja äidin vanhempien.

Franzénin kuvaus on harvinaisen tiheää, tarkkaa ja aistivoimaista. Siinä lapsuus maistuu, tuoksuu ja tuntuu iholla. Tapahtumat, esineet, värit ja tuoksut palauttivat ainakin minulle konkreettisesti mieleen omasta lapsuudesta asioita, jotka olivat jo vajonneet jonnekin alitajunnan syövereihin.

Paljon enempää tällaiselta romaanilta ei voi toivoa. Tumman veden päällä on kotimaisen proosakevään merkkitapaus.

Juha Virkki