Lempeä romaani toivosta ja selviytymisestä
23.3.2010 0:00
Cecilia Samartin: Señor Peregrino. Suomennos Tiina Sjelvgren. 282 s. Bazar 2010.Cecilia Samartinin kertojanääni ei ole kovin erottuva tai omintakeinen. Silti ei ole epäilystäkään, etteikö Señor Peregrino olisi viehättävä kertomus. Tarttuvassa tekstissä on tuttuuden tunne, pientä vivahdetta latinalaisamerikkalaisesta maagisesta realismista ja Gabriel García Marquezin Sadan vuoden yksinäisyydestä ja vähän Isabel Allenden alkutuotannon tunnelmaa.
Samartin on selvästi myös Paulo Coelhon oppilapsia. Coelholle ominainen naivi mystisyys ei kuitenkaan ole romaanin perustana.
Havannassa -61 syntynyt Samartin on psykoterapeutti ja kirjailija. Perhe pakeni aikanaan Fidel Castron sotilashallintoa Kuubasta Yhdysvaltoihin.
Samartin on julkaissut kolme romaania ja niitä on käännetty espanjaksi, hollanniksi, norjaksi ja saksaksi. Señor Peregrino on ensimmäinen suomennos.
Samartin on toiminut latinalaisamerikkalaisten siirtolaisten parissa psykoterapeuttina ja sosiaalityöntekijänä. Hänen romaaniensa yhteisenä nimittäjänä onkin latinalaisamerikkalaisten siirtolaisten elämä Yhdysvalloissa.
Señor Peregrinon päähenkilö, Jamilet, lähtee meksikolaisesta kylästä pohjoiseen, tädin luo Los Angelesiin. Siirtolaisuus jää kertomuksen kehittyessä sivuseikaksi, mutta vieraus ja erilaisuus eivät. Tytön lastina on hartioista polvitaipeisiin ulottuva syntymämerkki, joka näyttää ”teurastetun lehmän jäänteiltä”. Hän haluaa siitä eroon ja alkaa toivorikkaana säästää lääkäriä varten.
Jamilet saa töitä mielisairaalasta ja vastuulleen yhden ainoan potilaan. Señor Peregrino, ”herra Pyhiinvaeltaja”, kertoo nuorelle hoitajalleen tarinaa Santiago de Compostelan pyhiinvaelluksesta; ylevistä suunnitelmista ja nuoresta rakkaudesta. Kertomus istuu romaanin rakenteeseen, ja reitin henkistävästä vaikutuksesta on selvästikin tullut pysyvä teema kirjallisuuteen. Samartinin romaanin henkilöille käy kuitenkin päinvastoin, matkan edetessä laskeudutaan askel askeleelta pyhästä inhimilliseen todellisuuteen.
Jamiletin kertomuksen kanssa kulkevat limittäin hänen toiveajatteluunsa pohjautuvat mielikuvitusversiot tapahtumista. Romaanin kolmantena kerronnallisena elementtinä on Señor Peregrinon tarina, jonka totuudenmukaisuudesta ei ole muita takeita kuin kertojan itsensä. Siinä on myös kirjan johtava ajatus. ”Kaikki ympärillämme on illuusiota. Todellisuutemme muotoutuu ajan mittaan niistä kokemuksista, joihin päätimme uskoa.”
Liisa Helve-Sibaja
