Olli Sirkiä: Seuraavana Pasila. 101 sivua, Like 2010.Seuraavana Pasila on Olli Sirkiän esikoisrunokokoelma. Jokainen työmatkaa junalla taittanut tunnistaa teoksesta itsensä.

Kokoelma sisältää sekä pitkiä proosarunoja että lyhyen ytimekkäitä runoja. Runojen minäpuhuja tarkkailee muita matkustajia sekä vilisevää, yksitoikkoista maisemaa. Suomi-kuva piirtyy tuttuna lukijan eteen. ”Puita peltoja puita peltoja, paljon taloja pellolla, puita peltoja puita peltoja.”

Runoissa kaikkein viehättävintä on juuri tuttuus ja helppotajuisuus. Minäpuhuja inspiroituu arkisista ja jokapäiväisistä asioista. Toisinaan runominän mielikuvitus rientää myös absurdeihin seikkailuihin. Runoja on silti helppo ymmärtää.

Teoksen käytetyin tehokeino on toisto. Parhaimmillaan se luo runoihin soljuvan rytmin, heikoimmillaan se haukotuttaa: ”huurulunta pienissä puissa, laulava koira vetää aariaa kynnet lattialla / pieni koira,

pienet kynnet lattialla aarian alla, valkoinen koira / pieni koira laulaa lattialla”.

Oivallisimpia keskityksiä ovat kanssamatkustajien ja ohikulkijoiden kuvaukset. Yhteiskunnan kaikki kerrostumat kulkevat junalla: työntekijät, nuoret, vanhukset, juopot. Kukaan ei säästy runominän tarkkailulta: ”juoppohullun turvonnut nyrkki / nuorten naisten heleään / junan lattialla kovat kolmioleivän kääreet / ja linttaan astuttu purkka”.

Kuka tahansa satunnainen ohikulkija voi täten muuttua runoilijan muusaksi: ”reppuselkäinen mies pellon laitaa / mies kävelee runoon tietämättään, pahaa aavistamatta kulkee runoon / ei aamulla tiennyt herätessään, että kävelee runoon reppuselkäinen mies”.

Runojen tunnelma on aito. Kokoelmaa lukiessa voi lähes haistaa aamukahvin ja kuulla raiteiden kolinan: ”aamu ojentaa kätensä ja tartun siihen kuin kahvikuppiin”.

Teos on selkeydessään helposti lähestyttävä. Sitä voi suositella erityisesti junamatkalla luettavaksi.

Elina Syrjänen