Kun arki meni nurin, kun onnesta hypättiin ulos

Eve Hietamies: Yösyöttö. 383 Sivua. Otava 2010.Eve Hietamiehen seitsemäs romaani Yösyöttö alkaa siitä, missä onni kääntyy. Puoliboheemi toimittaja Antti Pasanen jää seisomaan vauva kainalossa Naistenklinikan eteen, kun vaimo lähtee. Lähtö on pysyvä. Kellekään ei voi kertoa, ja vauva itkee aina. Alkaa yösyöttöjen aika.

Tarina alkaa siitä herkullisesta kohdasta, jossa arki kääntyy joksikin muuksi. Onnesta on hypätty ulos. Pia-vaimo ottaa etäisyyttä ja menettää järkensä, Pasanen lukkiutuu kotiin lastaan hoitamaan. Kaikki on uutta. Aineksia on niin komediaan kuin tragediaankin. Yösyöttö on kuitenkin realismi itse.

Hietamies kuvaa vauva-arkea piinallisen tarkasti. Ollaan hiekkalaatikon laidalla, perhekerhossa, kotona. Puklurätit, pilttipurkit, hoitovapaat, uupumus ja sotku. Satunnainen hampaaton hymy ja päälle kaatuva arki. Päivät toistuvat samanlaisina, ainoa kontakti ulkomaailmaan ovat perhekerhon ja leikkipuiston äidit. Pasanen on yksinäinen susi, yksin oleva isä pienen poikansa kanssa.

Yösyöttö onkin ennen kaikkea Antti Pasasen tarina. Ei varsinainen kehityskertomus, mutta jotain kuitenkin. Entinen urasuuntautunut raahustaa vauvaelämässä ristiriitaisin tuntein. Itselleen ja työlleen omistautuneesta miehestä tulee ennen kaikkea pienen Paavon isä. Korvikkeiden, välikausiasujen ja viruksien asiantuntija, pienen poikansa puolustaja.

Romaani tavoittaa hyvin lapsen kanssa olon totaalisuuden, uupumuksen ja rakkauden sekasotkun. Muu elämä ikään kuin häipyy. On vain tässä, nyt, Antti, Paavo, itku, herääminen, huoli, ilo.

Muut henkilöt ja tarina jäävät ohuiksi. Lupaavat aihiot, kuten Pasasen valheiden kierre, järkensä menettänyt vaimo tai kiinnostusta herättävä pienen lapsen äiti Enni eivät etene alkua kummemmiksi. Tarina jää ikään kuin jumiin. On vain koti, kauppa, leikkipuisto, Paavo.

Odotushorisontissa kummittelee yllätys, toinen taso, jokin arkea suurempi. Sitä ei koskaan tule. Ehkäpä juuri siinä on Yösyötön ydin.

Leena-Kaisa Laakso