Kuoleman ja syrjäseutujen outo houkutus
29.1.2010 4:00
Steven Booth on kautta linjan hyödyntänyt Manchesterin ja Sheffieldin väliseen Peak Districtin kansallispuistoon sijoittuvissa dekkareissaan paikallisuutta ja seudun historiaan liittyviä uskomuksia ja tarustoa.
Tällä kertaa murhan takana ovat tanatologiaan l. kuolemaoppiin seonnut hautaustoimiston apulainen ja tämän oppi-isä, eläkkeellä oleva professori. Pakonomainen viehtymys kuolemaan liittyviin asioihin sopii sinänsä dekkarin aiheeksi, mutta puistatusta ei voi estää, kun luiden puhdistamista lihoista kuvaillaan yksityiskohtaisesti.
Fiksu maalaispoliisi Ben Cooper, Peakin omia poikia, alkaa hänkin miettiä elämisen ja varsinkin kuolemisen tarkoitusta. Arkinen Cooper ja hänen parinsa kaupunkilaisrealisti Fry toimivat kuitenkin järkevänä vastapoolina kalmanhajuun karkailevalle tarinalle.
Booth kaivelee kuolemaa, hänen islantilainen kollegansa Arnaldur kurkottaa elämään kuoleman jälkeen. Hyytävä kylmyys kertoo itsemurhan tehneestä Mariasta, jolle hänen vastikää kuollut äitinsä on luvannut antaa merkin tuonpuoleisesta.
Erakkomainen, vanhoja katoamistapauksia alati pohtiva rikospoliisi Erlendur ei usko itsemurhaan. Tutkiessaan Marian halua nähdä tuonpuoleiseen Erlendur tuntee samaa kaipuuta nähdä lumimyrskyssä kadonnut veljensä. Erlendurin outo ajatusmaailma ja intuitio lopulta johtavat rikoksen paljastumiseen.
Jos aiheet vievät dekkareita yhä kauemmas perinteisistä whodunnit-tarinoista, internet tuo niitä paikallisesti lähemmäs. Kuolon paikan alkupiste, Wardlown kirkko löytyy googlaamalla hetkessä. Juuri niin kuin Booth kertoo, Wardlow on raittikylä, jossa talot ovat maantien varrella. Vaikka Boothin Edendalea ei ole todellisuudessa olemassa, rikoksen selvittelyä voi seurata kartalla kylä kylältä, ja Peak Districtin kansallispuisto tarjoaa jo nyt patikointireittejä Cooper & Fry Experiencenä.
Yhtä lailla houkuttaa kiertoajelu Reykjavikin lähistön järvillä. Lukukokemuksena koetteleva parinkymmenen rivin kappale sisältää 9 paikannimeä ja 10 järveä. Pelkästään niiden lukeminen on kuin kutsu eksoottiselle matkalle: Elliðavatn, Reynisvatn, Stíflisdalsvatn, Sandkluftavatn, ×ingvallavatn ... ja ×ingvellirvatn syvin ja kylmin.
SOILI HÄMÄLÄINEN