Sitä kuvittelee hallitsevansa elämäänsä

Tero Liukkosen novellit ovat mielen sisäistä puhetta toiveiden ja todellisuuden välisessä pettävässä maastossa. Tero Liukkonen: Toivomuspuu. Monologinovelleja, 191 s. Gummerus 2009.Entä jos valintasi elämässä perustuisi ratkaisevalla hetkellä tehtyyn virhearvioon? Tai ainakin päätelmään, minkä oikeellisuutta epäilisit koko lopun ikääsi. Näin käy naiselle Tero Liukkosen novellissa Yoko Onon puu. Hän käy salaa katsomassa, minkä toiveen rakastettu on ripustanut puuhun. Mutta yhtä hyvin tuo toive saattoi olla kenen tahansa. Koska mieheltä ei voinut kysyä, ei ollut mitään mahdollisuutta tietää.

Liukkosen monologinovellien avausnovelli on kevyesti kerrottu tarina, ihan viihdettä. Toive, jota nainen pitää rakastettunsa kirjoittamana naurattaa lisää. Mutta samalla juttu näyttää, miten pienestä elämän valinnat ovat kiinni.

Novellissa ”Rakkaus” kertoja ei voi itse vaikuttaa tapahtumiin. ”Sitä kuvittelee hallitsevansa elämäänsä. Sitä kuvittelee tyytyvänsä nyt tähän mutta muuttavansa kaiken, kunhan sen aika tulee. Mutta käykin niin, että muutos tulee kysymättä ja tuo odottamattoman tullessaan.”

Liukkosen novelleissa on monia vahvuuksia, joiden takia tämä kokoelma voisi olla suuren lukijakunnan kirja. Tarinat ovat vauhdikkaita, juonet suorastaan imaisevat mukaansa. Kun uuteen tarinaan pääsee heti mukaan, ei romaaneihin mieltynyt lukijakaan koe niin suurta ahdistusta joutuessaan jättämään juuri tutuksi tulleet henkilöt. Vaikka jollain tavallahan nämäkin tarinat jäävät kesken, niin kuin on tarkoituskin. Ne ovat kurkistuksia henkilöidensä elämään, pätkiä ilman täydellistä loppua.

Teksti on helppolukuista paitsi ehkä novellissa Gamlas, joka on Helsingin slangia. Näkökulmat ovat kiinnostavia ja henkilögalleriasta löytyy erilaisia tyyppejä taviksesta friikkiin. Liukkonen höllentää perhesuhteiden monimutkaisia tunnesolmuja sisältäpäin, ja vaikka henkilöiden motiivit voivat jäädä ymmärtämättä, läheisyyden tarve paljastuu, joskus alastoman tuskaisena mutta usein kuin yllättäen ja jättäen kokijansa hämmentyneeseen tyhjyyteen.

Monologimuoto tuo tapahtumat hyvin lähelle, ja lukija pääsee mukaan kertojan tunteisiin. Tai joutuu, sillä joskus kertoja ei miellytä. Jokaisen sisäisestä maailmasta Liukkonen näyttää sen ytimen, mihin tuo henkilö elämänsä perustaa. Lukija voi tietysti huomata, että perustus on valheellinen ja usko sokea, jopa sinisilmäisen hölmö. Tai että ihminen on kuin vahingossa elämäänsä joutunut.

Elämänarvot ja myös kokemuksien tuomat uskomukset ja asenteet heijastuvat ihmisen puheessa. Toivomuspuussa kielenkäyttö tuntuu hyvin vastaavan kullekin puhujalle ominaista tapaa, mikä kertoo kirjoittajan taidosta ja omalta osaltaan vahvistaa henkilöiden uskottavuutta.

Ironiaakaan ei puutu. Esimerkiksi Jeesus-nimisen koiran rinnastuminen kaimaansa saa aikaan hilpeitä väärinymmärryksiä. Runoarvostelijan iltapäivässä kirjalliseen elämään liittyvät stereotyyppiset uskomukset toteutuvat aina Tabermannia ja Tervoa myöten.

Toivomuspuu on sopivaa vuodenvaihteen lukemistoa niihin hetkiin, kun tuntee tarvetta pohdiskella elämän menoa ilman liiallista paatosta - jos ei aivan nauraen, niin ainakin väliin hymyillen. Novellien henkilöt hellivät omia joskus outojakin toiveitaan, vaikka elämä ei niitä läheskään aina toteuta.

SOILI HÄMÄLÄINEN